Kun luin kitaristi Otis Grandin kehut Virgil McMahonista jostain blueslehdestä, ajattelin, että taas yksi kitaran ihmelapsi. 12-vuotiaana tämä soittajan taimi oli jammaillut Otiksen kanssa ja saanut yleisön aplodeeraamaan seisaaltaan.
Enempää en hänestä tiennyt, ennenkun sain postissa Davide Florenolta tuhdin paketin blueslevyjä, joista kiitokset! Niiden joukossa oli Virgil & the Acceleratorsin debyyttikiekko The Radium, jota on nyt tullut pyöritettyä ahkeraan.
Rovaniemen Roots´n River Bluesissa kuulin kitaristi Otis Grandiä ensimmäisen kerran. Silloin tiesin hänestä ennakkoon vähemmän kuin Virgilistä, mutta sen jälkeen kaikki hänen levynsä on hankittu. Saa nähdä, miten käy 24.7. Virgilin Kemin Run To 60`s-keikan jälkeen, jääkö nuorukainen seurantaan.
Kun eteläafrikkalaissyntyinen Virgil oli neljävuotias, hän näki kitaristi Stevie Ray Vaughanin soittavan teeveessä. Isä Hendry otti poikaansa kädestä ja talutti levyhyllynsä luo ja pani soimaan Jimi Hendrixiä.
Muutamaa vuotta myöhemmin Virgil löysi tv-kanavia surffaillessaan ZZ Topin, moottorivoimalla pitkin autiomaata pöllyyttävät Teksasin parranpäristäjät, joiden kitarat löivät tulta ja tappuraa.
Samoista aineksista on aika moni nykyajan bluesrockkitaristi tehty. Miten Virgil McMahon löytää sen oman juttunsa, millä erottua, siinä on haastetta.
Virgilillä ja hänen yhtyeellä the Acceleratorsilla on selvästi haku päällä. Sen osoittaa yhtyeen kakkoslevy Army of Three (2014), jolle on valittu tuottajaksi Chris Tsangarides, joka on kunnostautunut raskaamman Black Sabbath-& Judas Priest-rockin parissa. Yläkertaan kuitenkin terveiset: Tiluttelevaa sankarihevaria hänestä älköön tehtäkö, vaan pysyköön enempi jalat maassa olevana bluesjussina.
https://www.youtube.com/watch?v=I-CUWVbSliI
Ainakin The Radium-kiekolla blues on vahvasti läsnä, vaikka se antaa viitteitä moneen suuntaan. Raskaamman rockin henki on eniten läsnä lauluissa Backstabber ja Cold hearted woman, Gary Moore-balladista käy Fell to the floor ja Jimi Hendrix-Robin Trower-osastoa edustavat Working man, the Storm ja Low down and dirty.
Niin kuin ensimmäiset levyt tahtovat olla, The Radiumkin on käyntikortti. Näytetään mitä osataan ja rahkeitahan tällä voimatriolla riittää.
Itse Virgilillä tekniikka on hallussa, kunhan saa luovutettua musiikkiinsa, energian lisäksi, vielä lisää sydänverta. Kuitenkin on pakko myöntää, että McMahonin soitto bluesslovarissa Silver giver on, kitarasankariajat eläneelle sellaista mannaa, että nuorelle miehelle ei voi muuta kuin hattua nostaa.
On hienoa, että bluespohjainen musiikki elää ja kokeilemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta, voi syntyä jotain uuttakin.
https://www.youtube.com/watch?v=UvoHknaGcTw