Palefacea pidetään suoraselkäisenä nuorena miehenä, jopa pienen ihmisen äänenä. Pitää minkä lupaa, niin minäkin Palefacestä ajattelin pari vuotta sitten, kun päätin tehdä hänestä pienen ennakkojutun ennen Kemin Satama Open Air-keikkaa.
Tutkin Palefacen keikkakalenteria ja huomasin, että hänellä oli tosi tiukka keikkaputki päällä ja olin lukenut, että hän haluaisi olla enemmän esikoislapsensa kanssa. Olin hyvissä ajoin liikkeellä ja päätin, että sähköposti-haastattelu olisi Palefacelle helpoin, saisi vastata omaan tahtiinsa, vaikka yöllä.
Otin yhteyttä hänen keikkamyyjäänsä ja vihreä valo syttyi ja sain Palefacen e-mailin ja ei muuta, kuin töihin ja kysymykset Kalpeanaamalle.
Kun vastauksia ei alkanut kuulua, lähetin kysymykset uudelleen ja kun Kemin keikkaan oli aikaa enää päivä, lähetin hänelle viestin, ja ilmoitin, että kuulut niihin, yhden käden sormilla laskettaviin, artisteihin, jotka ovat yli 30-vuotisen kirjoittajataipaleeni aikana pettäneet lupauksensa.
Puolen tunnin päästä puhelin soi. Paleface soittaa, eikä hän räppää. Hyvä tai paha toimittaja saa palkkansa.
Paleface on omalla asialla, siinä missä useimmat paljon puhuvat politiikot, ei pienen ihmisen asialla, vaan itsekäs oma etu edellä kulkija.
– Paleface on toimittajakunnan yhdessä näytille nostama juttu. Vanhoja tekijöitä yritetään ohittaa tekemällä Palesta messias, sanoi Hannibal Stark pari vuotta sitten, kun esitin närkästykseni Palefacen Rappiotaidetta-kirjasta.
Hän oli unohtanut tyystin Lapin Suomiräp-historiikistaan, vaikka Rovaniemi ja Ivalo ovat olleet uuttaluovia keskuksia. Suurimpana mokana Rappiotaidetta-kirjassa, vaikka keskitytäänkin suomenkieleen, pidin saameräppäri Amocin poisjättöä!
– Täysin asiallinen syy närkästyä, Stark jatkoi ja paljon painoarvoa kirjalle ei antanut Edorfkaan.
– En osaa oikein antaa ”Suomen virallisen räppärin” historiikille hirmuisen suurta arvoa, koska kirjan haastateltavien joukosta kuulemman puuttuu esimerkiksi pitkän linjan räppikonkari Petos.