Tornion perinteiset kulttuuripalkinnot tänä vuonna menevät kahdelle merkittävälle torniolaiselle kulttuurintekijälle, dokumentaristi Antti Haaselle ja multi-instrumentalisti Julius Rantalalle.
Antti Haase on Torniossa asuva Australiassa elokuva-alaa opiskellut dokumenttielokuvien ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on saanut useita kansainvälisiä palkintoja dokumenttielokuvistaan.
Lapin taidepalkinnon Antti sai vuonna 2020. Haase on elokuvillaan tuonut esiin useita pohjoisia tarinoita, ilmiöitä ja henkilöitä. Haase on ohjannut Lappiin sijoittuvia dokumenttielokuvia, kuten Porouni (2001), Isien merkit (2007), Monsterimies (2014), Valontuojat (2017) ja viimeisimpänä Lapin kullan tarinan kertova Panimomestari (2021).
Panimomestari kertoo lähemmin myös Leo Andelinista, joka vuonna 1963 kehitti Suomen kansainvälisesti tunnetuimman elintarvikkeen – Lapin kulta –oluen. Elokuvassa käydään läpi Lapin Kullan alasajo vuonna 2010 sekä torniolaisen oluttarinan ”jatko-osakin” Tornion panimon osalta. Panimomestari-elokuva sai varsinaisen Tornion ensi-iltansa Tornion 400-vuotisjuhlavuonna 2021 ja elokuvan pääsi näkemään noin 600 torniolaista. Haase on työllään tuonut Torniota ja sen oluenpanemisen historiaa esille niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Elokuvaa on esitetty lukuisilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ympäri maailman.
Säveltäjä, muusikko Julius Rantala on valmistunut Pop & Jazz Konservatorio Lappiasta. Torniolaisen Rantalan taidot ja erityisosaaminen hurmasivat tuomarit ja tv-katselijat vuoden 2021 Talent Suomi –kilpailussa, jossa Rantala sijoittui toiseksi.
Lahjakas multi-instrumentalisti hallitsee ja yhdistelee hämmästyttävällä tavalla monia soittimia, joista erikoisimpana mainittakoon australialainen perinnesoitin didgeridoo, käsipannu ”handpan” sekä persialainen, kannelta muistuttava soitin santoor.
Rakkaus soittamiseen, melodioihin ja harmonioihin näkyy hänen valoisasta ja valloittavasta esiintymisestään. Rantala on päässyt myös valtakunnallisen Konserttikeskus ry:n listoille. Konserttikeskus on Suomen merkittävin koulu- ja päiväkotikonserttien järjestäjä, jonka tarkoituksena on tuoda korkeatasoista elävää musiikkia lasten ja nuorten kuultavaksi.
Väylän Pyörre lämpimästi onnittelee molempia!