Viimeiset elonmerkit Moses Hazystä saatiin alkuvuodesta, jolloin he äänittivät livelevyä Oulun 45 Specialissa ja Nuclear Nightclubissa ja kiersivät hiukka myöhemmin Balttiaa.
Sen jälkeen yhtyeen muusikoita on nähty ja kuultu toki soittamassa erinäisissä sessioissa ja bändiviritelmissä ja muun muassa Miss Farkku Suomi-leffassa ja Raunio-oopperassa, muttei kimpassa.
Kun tarpeeksi pitkään on poissa, huhut lähtevät liikkeelle. Yhtyeen laulaja Riku Rousu kuitenkin kieltää jyrkästi, että Moses Hazy olisi hajonnut.
– Moseksia herätellään parhaillaan kesän yli venyneestä talvihorkasta, mies toteaa ja vakuuttaa, että isompi keikkavaihde pannaan päälle viimeistään keväällä, kun livelevy tulee ulos.
Sanoille antaa myös painoarvoa se, että Moses Hazy on siirtynyt Fullsteam Agencyn palkkalistoille, joten keikkamyyntiin, niin kotimaahan kuin ulkomaillekin, tulee varmasti ammattimainen ote.