Huippujazzia New Yorkista Haaparannalle

Håkan Broströmin johtama Norrbotten Big Band kohtaa rumpali Jeff ”Tain” Wattsin ja pianisti Joey Calderazzon Haaparannan Folkets Husillä torstaina 13.12. klo 20.00. Suomen aikaa.

– Tulossa on sekä räjähtävää bigbandjazzia että mielettömän svengaavaa New York-jazzia, kapellimestari Broström lupaa.

Jeff ”Tain” Wattsia on verrattu jazzrumpaleista suurimpaan Elvin Jonesiin. Hän  soitti Wynton Marsaliksen kvartetissa vuodet 1981- 1988 ja voitti yhtyeessä kolme Grammy-palkintoa. Keikkailtuaan vuoden päivät George Bensonin, Harry Connick Juniorin ja McCoy Tynerin kanssa hän liittyi toisen Marsaliksen Branfordin yhtyeeseen.

Muutaman vuoden pestin jälkeen hän muutti New Yorkista Los Angelesiin. Hän halusi kokeilla välillä toista unelma-ammattiaan, näyttelemistä ja pääsi mukaan muun muassa Spike Leen elokuvaan Mo Better Blues.Siinä hänen roolihahmonsa oli Rhythm Jones.

Kolme vuotta hän toimi myös suositussa tv-ohjelmassa Tonight with Jay Leno. Siinä hän sekä soitti että näytteli, kunnes palasi takaisin jazzin pariin.

Wattsin levyttäminen ja keikkaileminen jatkui muun muassa Branford Marsaliksen, Michael Breckerin, Betty Carterin, Geri Allenin, Alice Coltranen, Steve Colemanin ja Ravi Coltranen kanssa. Omiakin albumeita on ilmestynyt jo kuusi.

Pianisti Joey Calderazzon, Norrbotten Big Bandin toisen vieraan kanssa, Watts on tehnyt paljon yhteistyötä ja heitä yhdistää soittaminen Brandford Marsaliksen kvartetissa.

 Calderazzo loi maineensa kuitenkin soittamalla aluksi Michael Breckerin yhtyeessä 1980- ja 1990-luvuilla. Alkuaikojen soittokumppaneita olivat myös Jerry Bergonzi, Rick Margitza ja Bob Mintzer.

Brandford Marsaliksen yhtyeessä hän on ollut vuodesta 1998 lähtien, pianisti Kenny Kirklandin äkillisen poismenon jälkeen.

Joey on tehnyt useita soololevytyksiä, joilla ovat olleet mukana rumpali Jeff ”Tain” Wattsin lisäksi muun muassa Michael Brecker, Branford Marsalis, Jack DeJohnette, John Abercrombie, Dave Holland ja John Patitucci.  Arvostetuimmat niistä ovat ilmestyneet Blue Note-merkillä.

Alla ilmeikkään rumpali Jeff ” Tain” Wattsin ”itsensänäköinen” video