Yksinäisten illat-klubi Tornioon: JUKKA TAKALO, EDU KETTUNEN, TOMMI KALENIUS…tulossa

YksinaisetIllat

Haukiputaan Martinniemestä ponnistavan laulaja-lauluntekijän Jukka Takalon alunperin ideoima Yksinäisten illat-formaatti on levinnyt pikkuhiljaa ympäri Suomen.

Nyt akustishenkinen klubi rantautuu myös Tornioon 26.9. ja kukapa olisi osuvampi avajaisesiintyjä kuin Jukka Takalo itse. Park Hotellissa Yksinäisten Iltoja isännöi torniolaislähtöinen Ossian Marttala, jonka vieraana kuullaan syksyn mittaan Jukan lisäksi muun muassa  10.10. Kati Saloa & Asko Kerästä +Zacharius Carls Groupia, 23.10. Edu Kettusta ja 31.10. Tommi Kaleniusta.

Ensimmäiset Yksinäisten illat järjestettiin Helsingin Kuudes Linja -ravintolassa talvella 2006, jonka jälkeen ne levisivät Turun Down By The Laiturin yhteyteen. Elokuussa 2010 meininki saapui Oulun Juhlatelttaan, josta siirtyivät ensin Rauhalaan ja sitten Teatteri Rioon.

Yksinäisten iltojen perusajatuksena on, että kansakuntamme lauluntekijät sukeltavat laulujensa ytimiin, lähelle ja lämpimästi. Välillä hitittävät, välillä syleilevät maailmaa ja välillä tarinoivat riemukkaasti.