Videotähdiltä, EDORFILTA ja LORDILTA, pian uutta musiikkia
Edorf16

EDORF

Keväällä 2015 menehtynyt ivalolaislähtöinen Edorf ehti ennen kuolemaansa säveltää ja äänittää Varjojen piiri -albumin, jonka Monsp records julkaisee 9. syyskuuta.

Uudella levyllä Edorf laajentaa vahvasti musiikillista ilmaisuaan. Rap ja laulu ovat uuden levyn sävellyksissä tasaveroisia elementtejä ja lisäksi on kuultavissa vaikutteita muun muassa akustisesta folkista ja 70-luvun progressiivisesta rockista.

Tummasävyisiä, tarinallisia kappaleita sisältävä kokonaisuus on jatkoa vuonna 2011 julkaistulle Yön elonkorjuu -albumille ja Edorfia säestää edellisen levyn keikoilla soittanut yhtye sekä lukuisia vierailevia muusikoita.

Monsp julkaisee levyn vinyylinä, CD:nä, C-kasetilla ja tietysti myös digitaaliavaruudessa.

Kohta 25 vuotta kasassa ollut Lordi julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa Monstereophonic 16. syyskuuta.  Teos pitää sisällään kaksi puolta, Theaterror vs. Demonarch.

Lordileffapressa

10 vuotta sitten tuli Euroviisuvoitto.

– Ensimmäinen puoli on oikein perinteistä Lordia 80-luvun melodisilta lähtäkohdiltaan. Toisella puolella tehdään rakenteellisesti ja musatyylillisesti Lordin raamien sisällä varmasti isoin harppaus mitä ollaan koskaan tehty. Se sisältää teknisempää ja vähän progressiivisempaa tavaraa , Mr. Lordi kertoo.

Viime vuodet tiuhaan pääasiassa ulkomailla keikkaillut Lordi nähtiin harvinaislaatuisella keikalla kesällä Helsingin Tuskassa, jossa yhtye veti The Arockalypse Redux Shown alkuperäisine lavasteineen sekä settilistoineen.

Yhtye on nähty Tuskan lavalla kerran aiemmin, vuonna 2003, joten keikka oli nostalginen niin faneille kuin itse yhtyeellekin.

–  Oli tosiaan ehtinyt vierähtää jo 13 vuotta ensimmäisestä ja ainoasta Tuska-keikasta, joka oli vuonna 2003. Markkasen Jouni (Tuskan pääpromoottori) oli oikeassa, kun hän viime kesänä sanoi, että kyllä aika nyt on kypsä. Olin itse ehkä hieman skeptinen,  mutta näin se oli, tuntui että meidät hyväksyttiin.  Jengi diggas ja ja ne jotka eivät diganneet, eivät silti alkaneet ölisemään, vaan olivat ehkä ennemminkin että ’ahaa, okei jotakin edistystä on tapahtunut’. Se oli työvoitto!, toteaa Mr. Lordi.

Albumin julkaisun jälkeen yhtye starttaa Euroopan kiertueen, jossa on mukana kaksi lämppäriä -sveitsiläinen Silver Dust sekä kovassa nosteessa oleva kotimainen rockyhtye Shiraz Lane. Alkuvuodesta 2017 yhtyee suuntaa Pohjois-Amerikkaan.

–  Olemme tehneet kaksi albumia (Babez for Breakfast 2010, To Beast or Not to Beast 2013) Jenkeissä, mutta edellisestä rundista tulee kahdeksan vuotta. Sinne on tosi kiva lähteä soittamaan, koska Jenkeissä on aktiivisia faneja, jotka ovat jo pitkään toivoneet meitä sinne keikalle.