VEIJO LÄNSMANIA muistellaan Tenojoen rannalla

VeijoLansmanUtsjoen Nuorgamissa Alakönkään törmällä muistellaan perjantaina 12.6. saamelaislaulaja Veijo Länsmania (1951-1974).

Hänen laulut elävät, vaikkei hän tehnyt eläessään yhtään levyä. 23-vuotiaana hukkunut Länsman nauttii saamelaisten keskuudessa kulttimainetta.

Veijo oli asuntolasukupolvea, joka vietti ison osan nuoruuttaan kaukana kotituntureilta. Isoissa keskuksissa 1960-luvulla saamelaiskulttuuri alkoi muuttua ja perinteinen joikukin jäädä taka-alalle radiosta ja levyiltä tulvivan länsimaisen musiikin alle.

Jos Nils-Aslak Valkeapää lähti kehittämään saamelaismusiikkia enempi joiusta käsin, kitaralla itseään säestänyt Länsman nappasi radioaalloilta jonkun Cumuluksen, Irwinin tai Jukka Kuoppamäen laulun ja teki niihin omat saamenkieliset sanat, joissa kertoi nuorten elämästä Saamenmaassa.

Veijolta jäi yli kaksikymmentä coveria elämään, joista yksi suosituimmista on Boazodilli, joka pohjautuu Kuoppamäen lauluun Valtatie. Yle nauhoitti lauluista aikanaan monia.

Veijon muistokonsertissa Tenojoen rannalla  kuullaan valtaosa hänen perinnöksi jättämistä lauluistaan. Utsjokinen Niillas Holmberg on pitänyt viime vuosina Länsmanin tuotantoa hyvin esillä, mutta paikalla on myös  Veijon ikäpolvesta karasjokinen Ammun Johanskareng, joka kävi etenkin 1980-luvulla vahvasti norjalaistamista vastaan.

Nuorta saamelaispolvea konsertissa edustavat Hilda Länsman ja Aile Risten Holmberg. Esiintyjiä säestävät muusikot Oula Guttorm ja Roope Mäenpää. Tilaisuudessa kuullaan myös muisteluksia Veijon elämästä.