KOLUMNI: Kuinka tornionlaaksolaisbändin Vesa-Matti Loiri-coverista tuli uutinen Suomen ykkösmedioissa

KOLUMNI  Viikko sitten suomalaisen nettimedian kuumin musiikkiuutinen laskureiden mukaan oli  kiirunalaishaaparantalaisen The Hardshipsin YouTube- video, jolla kuullaan englanninkielinen versio Vesa-Matti Loirin tunnetuksi tekemästä Hyvää puuta-kappaleesta.

Kun kuuntelin Good wood-videon, ajattelin, että tuossa olisi uutinen, joka voisi kiinnostaa koko Suomea.

Ekana otin yhteyttä Adam Huuvaan, joka oli auttanut yhtyettä käännöksessä ja sitten yhtyeen basistiin Emil Kreiviin, joka oli kaiken takana eli oli tuonut biisin bändin treenikämpälle.

Rakensin uutisen ensin omalle sivulleni ja seuraavana aamuna lähetin sen muutamaan etelän mediaan ja pian alkoi tapahtua.

Mesta, Rumba, Iskelmä, Iltalehti, the Voice ja Radio Nova reagoivat nopeasti uutiseeni ja tällä hetkellä The Hardshipsin Good wood-videoa on käynyt kuuntelemassa lähemmäs 9000 ihmistä, heistä suuri osa suomalaisia.

Nyt Good wood on kuunneltavissa myös Spotifyssa, niin kuin the Hardshipsin reipas nimmaribiisikin.

Edelleenkin aion tsempata bändiä, sillä  tämän takiahan tätä talkoilua teen. Aikanaan Tornionlaakson Neuvosto antaessaan mulle stipendin,  perusteluissa totesi, että teen tornionlaaksolaista musiikkikulttuuria molemmin puolin jokea näkyväksi. Sitä teen, mutta vain pieneltä osaltani.

Miksikö kerron historian, miten Hardshipsin Good wood-video päätyi etelän medioihin. PMMP-tytöt ihastuivat versioon ja asiaa kysyttiin heidän facebookissa, niin vastasin.

Tässä uutinen, josta kaikki alkoi: https://vaylanpyorre.com/?p=491

Tässä etelän uutisointia:

RUMBA: http://www.rumba.fi/sunnuntaiaamu-toi-tullessaan-ruotsalaisen-americana-bandin-esittaman-vesa-matti-loiri-coverin-32986/

THE VOICE: http://www.voice.fi/musiikki/vesa-matti-loirin-hitista-tehtiin-englanninkielinen-versio-parempi-kuin-alkuperainen-kuuntele/1/43837

MESTA: http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=27204

ILTALEHTI: http://www.iltalehti.fi/iltvmusiikki/20121105014600336_a4.shtml

RADIO NOVA: http://www.radionova.fi/musiikki/uutiset/Ruotsalainen-rockbandi-coveroi-Vesa-Matti-Loiria-englanniksi—kuuntele–26686.html

ISKELMÄ: http://www.iskelma.fi/uutiset/uutuudet/ruotsalaisyhtye-teki-version-loirin-hyvaa-puuta-kappaleesta-kuuntele/3/5167