THE FALCONS: Pekka Leppä (vas.), Juhani Somervalli, Alpo Aine, Vesa Vakkilainen & Kimmo Siilakka
Alpo Aine syntyi Torniossa 24.11 1946 ja kuoli 26.04.2017 Floridassa.
Musiikki liittyi vahvimmin hänen nuoruusvuosiinsa eli 1960-luvulle, jolloin hän perusti Tornion ensimmäinen nuoriso-orkesterin The Falconsin vuonna 1963. Yhtye soitti teini-illoissa rautalankaa. Be-bob-a-lula ja Tintarella di lunakin taipuivat.
Yhtye teki myös normaalia tanssikeikkaa, jolloin oli pakko soittaa myös vanhaa tanssimusiikkia eli monipuolisuus oli elinehto.
Falconsin meriitteihin kuului muun muassa olla ensimmäinen lappilaisbändi, joka esiintyi Suomen televisiossa, tarkemmin Lasse Liemolan juontamassa Me Nuoret-ohjelmassa vuonna 1965. Ruotsin televisiossa heidät oli nähty jo paria vuotta aiemmin uutispätkässä, jossa he ”salakuljettivat” letkajenkan yhteislyseon oppilaiden kanssa Torniosta Haaparannalle.
Elokuussa 2014 vanhat Falconsit, Esko Kirjavainen, Alpo Aine ja Vesa Vakkilainen, tapasivat Helsingissä
2000-luvun alussa Alpo Aine muisteli omaa ja bändinsä historiaa näin:
Alpo Aine
” Kun pääsin jo seitsemän päivän vanhana isoisäni Iikka Aineen omistamaan Tornion kaupunginhotelliin ja myöhemmin vietin siellä pääosin koko lapsuuteni, tämä ympäristö ei voinut olla vaikuttamatta musiikinharrastukseeni.
Sotien jälkeen tanssittiin Torniossa niin kuin muuallakin. Muistan 1950-luvulta kun kaupunginhotellissa kävivät Olavi Virta, Annikki Tähti, Esa Pakarinen, Pahlmanit, Erik Lindströmin orkesteri, ja joka vuosi Miss-Suomi-kiertueet eri orkestereiden kanssa.Oli kuuluisuuksia ja kauniita naisia. Oli keikkabusseja ja bändikamoja, joiden kantamisessa hiukan kasvettuani olin avuksikin.
Kun tultiin vanhemmiksi, Elvis ja Paul Anka innostivat kuuntelemaan musiikkia. Sitten tuli VPK:n elokuvateatteriin filmi Gene Krupa Story. Se oli hyvin koskettava kertomus tuosta maailmankuulusta rumpalista ja hänen sortumisesta alkoholiin ja huumeisiin. Elviksen Jailhouse Rockin ohella tämä filmi laukaisi minun innostukseni lopullisesti. Minullakin pitää olla tuollainen bändi kuin Krupalla!
Oppikoulussa pääsin tirkistelemään lukiolaisten tanssi-iltoja. Silloin oli koulubändinä Domino. Siinä soittivat oluttehtailijan pojat Jens ja Arno Stormbom, Pekka Siilakka, Benkku Gadd ja Eero Hulkko. Taisipa siinä soittaa x-kansanedustaja Seppo Kanervakin.
Ajattelin tulevaisuutta. Eihän nuo kaverit soita koulussa loppuikäänsä. Jatkajakin täytyy olla. Itse kävin Tornionseudun yhteiskoulua Putaalla. Rehtori ei ollut kovin innostunut tanssien järjestämisestä, mutta hänenkin päänsä saatiin kääntymään, vaikka lujille se otti. Tornion Lyseo oli kuitenkin meidän kantapaikkamme.
The Falcons
Kotona oli vanha vuonna 1930 tehty palkeilla toimiva urkuharmoni, joka taitaa vieläkin olla veljeni Aarnon kotona, josta ensi alkuun korvakuulolla Ukko Nooaa opettelin. Isä-Heimo kuuli ja sanoi, jos opit soittamaan Mustan ruusun harmonilla, niin hän ostaa haitarin. Seuraavalla viikolla osasin kappaleen unissakin ja kuin sattumalta Torniossa oli tullihuutokauppa, jossa oli jonkun onnettoman salakuljettajan menettämä pianohaitari.
Kun Kimmo Siilakan kanssa kaveerattiin ja pelattiin TP 47:n nappulaliigassa ja Kipparin veli soitti Dominossa, ostettiin nuottikansioita ja ruvettiin kopsaamaan nuotteja isoilta pojilta. Kimmo kopsasi Pekalta ja minä Eero Hulkolta.
Bändiinhän tarvittiin muitakin soittajia ja nekin löytyivät kaveripiiristä eli maailman tärkeimmästä TP 47:n nappulaliigasta. Kipparin kanssa puhuttiin mukaan kitaristiksi Vesa Vakkilainen, oikea laitahyökkääjä Asema-kaupungin joukkueesta, rumpaliksi Risto Roivainen, oikea laitahyökkääjä Putaan joukkueesta ja basistiksi edesmennyt Pekka Leppä, keskuspuolustaja Putaan joukkueesta.
Haitarin soittaminen minulla jäi kuitenkin vähälle, sillä vuoden parin päästä piti saada jotain fiksumpaa. Silloin alkoivat yleistyä Philicorda -sähköurut. Kun joku kysyi, miksen soitakaan hanuria, vastasin, etten henkisesti ja ruumiillisesti heikkona miehenä jaksanut sitä enää kantaa. Se otti selän päälle ja muutenkin nuorisobändissä urut olivat trendikkäämmät. Käytettiin niistä nimeä pöytähaitari, sillä keikkajärkille oli helppo vastata myöntävästi, kun kysyivät, että onhan yhtyeessä hanuri.
Muutaman paikallisen keikan jälkeen tuli kysyntää muuallekin. Eka tanssikeikka oli Karungin nuorisoseuralla, mutta kerran päästiin tuuraamaan Osku Leipälää Karesuvantoon asti. Siellä tapasimme erään Henrikssonin Kiirunan Svappavaarasta, jolla oli kolme poikaa ja heillä mainio rautalankabändi Giants. Tehtiin yhteistyö- ja avunantosopimus ja päästiin keikkailemaan paljon Kiirunan suunnalla.
Erikoisin keikka alussa oli varmaan letkajenkan vienti Ruotsiin. Mutta 1963 letkajenkka oli kovaa muotia ja kun teinikunta sai päähänpiston, pantiin töpinäksi.
Vuokrattiin Arppa Lahtista kyyditsemään meitä kuorma-autolla. Soittimet eivät tahtoneet pysyä vireessä, mutta se oli mahtava näky, kun monta sataa kakaraa letkajenkkasi Torniosta Haaparannalle. Oli huono marraskuinen päivä, mutta päästiinpä telkkariin. Tempauksen lähetti Ruotsin tv ulos.
Esko Kirjavainen (vas.) toi Falconsiin lauluvoimaa keväällä 1965
Kerran kuitenkin harjoiteltiin vuorostaan Pekka Lepän kotona, kun kadun toiselta puolelta tupaan tupsahti nuori mies kitara siististi pussissa. Hänen mukaantulonsa Falconsiin oli se tärkeä ja ratkaiseva tapahtuma, joka sitten muutti lähes täysin koko meidän siihenastisen systeemin.
Esko Kirjavainen oli hiljainen ja vaatimaton, lähes pyyteli anteeksi olemassaoloaan. Se lauantai keväällä 1965 ja päivät sen jälkeen ovat mielessäni positiivisimpia päiviä kaiken hyvän alulle, mitä yhtyeen aikana saatiin aikaiseksi.
Vesa Vakkilainen oli yksin vastannut laulupuolesta. Muut eivät osanneet tai kehdanneet. Mutta nyt saatiin mies, jolla oli koko homma hanskassa. Hän osasi soittaa rytmikitaraa, laulaa komeasti ja vieläpä muistutti Elvistä ulkonäöltään. Voiko enempää pyytää.
Sen jälkeen Falcons alkoi nousunsa. Eskon monipuolisuuden mukana kaikki muutkin ylsivät parempaan kuin mihin aiemmin oltiin totuttu. Hommaan tuli uutta tyyliä. Hankittiin esiintymisasut: Pitkähihaiset raitapaidat, solmio ja päälle punaiset liivit. Ohjelmistokin uudistettiin. Esitettiin paljon ulkomaisia kappaleita, Elvistä ja Rollareita. Silloin suositulta Hepstarsilta meillä oli useampikin laulu.
Taisi olla Eskon toinen keikka, kun meidät kutsuttiin esiintymään Lasse Liemolan Me Nuoret tv-ohjelmaan. Helsingin keikan jälkeen Tornioon päästyämme oltiin suuria sankareita. Siihen aikaan telkkarissa esiintyminen oli iso juttu ja oltiin ensimmäisiä.
Yhtenä mieluisimpana muistona on tietysti myös eräs sunnuntaiaamu keskustassa Somervallin vintillä. Bänditreeneissä satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja kukas se siellä hitaasti käveli ja katseli ylöspäin miettien, että mikähän yhtye siellä mahtaa soittaa. Tämä ladyhän oli itse Tamara Lund.
Tornion kaupunginhotellissa: Kimmo Siilakka (vas.), Alpo Aine, Pekka Leppä ja Esko Kirjavainen
Kirmasimme vauhdilla tervehtimään arvon rouvaa, ja saimme hänet houkuteltua vintille, jossa hän sitten lauloi kanssamme muutaman kappaleen. Lähtiessä sitten halattiin ja taiteilija antoi nimmarinsa kaikille nuottikirjan sisäkannelle, jossa se ainakin minulla on säilynyt tallessa ja on siellä edelleenkin.
Kun Falcons sitten sulautui Tonicsiin 1967, ja minäkin siitä lähdin, yhtyettä ei enää ollut. Jostain oli kuitenkin periytynyt traditio, että jokaisen meidän aikalaisemme oli mentävä tapaniniltana kaupunginhotelliin. Joku sitten ehdotti, että eikö Falcons voisi esiintyä vaikka tunnin, kun kaikki fanitkin olivat paikalla. Koska olin 1980-luvulla kalifina kalifin paikalla eli johtajana hotellissa, luvan saamiselle ei ollut estettä. Päätöskin oli helppo. Harjoittelimme jouluaattona- ja –päivänä, kun ravintola oli kiinni. Soitimme useana vuonna tapanina pari tuntia ja homma oli menestys. Oli hauskaa olla taas hetken suosittu. ”
ESKO KIRJAVAINEN:
” Alpo Aineella oli merkittävä rooli torniolaisen nuorisomusiikin kehittämisessä. Ilman häntä ei tietenkään olisi ollut Falconsia, ja ilman sitä meidän muiden polku olisi kulkenut varmasti toisella tavalla. Jos olisi kulkenut ollenkaan.
Alpo oli bändin primus motor, energinen, aloitteellinen ja sosiaalinen. Todellinen kontaktien luoja. Hän hoiti tehokkaasti kaikki käytännön asiat, keikkasopimuksista bändin kuljetusjärjestelyihin.
Alpo Aineen myötä taas pala torniolaista ja lappilaista musiikinhistoriaa on poissa. ”