1963: Ken Levy & the Phantoms oli ensimmäinen merkittävä popbändivieras Torniossa

SIXTIES  Beatlesin kahdella ensimmäisellä Ruotsin keikalla 1963 Karlstadissa yksi lämppäreistä oli Ken Levy & the Phantoms. Puolta vuotta ennen Beatles-keikkoja yhtye vieraili Torniossa. Se oli ensimmäinen merkittävä kansainvälinen bändivierailu kaupungissa.

Yhtyeen esiintyminen 9. maaliskuuta 1963 Tornion työväentalolla osana Miss Skandinavia Kaarina Leskisen tähdittämää missikiertuetta, sai torniolaiset soittajanalut innoituksen valtaan. Hetekan kokoiset ämyrit ja musiikin pauhu olivat jotain uutta ja ihmeellistä, eikä yhtyeen shown kaltaista oltu ennen nähty.

1961 oltiin rajalla kuultu livenä Per Elvistä ja 1962 Rock-Olgaa, mutta Phantoms oli aivan eri planeetalta. Yhtye oli musiikillisesti ajan hermolla ja sen popmusiikki edusti uutta nuorisomusiikkia.

Yhtyettä voidaan pitää Ruotsin vastineena meidän Renegadesille, joka menestyi kyllä Suomessa muttei kotimaassaan Englannissa. Karlstadissa Phantoms otettiinkin vastaan innostuneemmin kuin Beatles. Myöhemmin manageri Bengt-Åke Bengtsson on paljastanut, että hän maksoi heille paremmin kuin Beatleseille, jotka saivat keikasta vain 300 kruunua pekkaa päälle.

Ken Levy temppuili ja vingutti kitaraansa selän takana (jo ennen Jimi Hendrixin aikaa) ja rumpupatterin takana meuhkasi Robin Bailey, joka pomppi pallillaan kuin Gene Krupa ikään. Jälkimmäinen sai etenkin Tornion ensimmäisen nuorisoyhtyeen Falconsin rumpalin Risto Roivaisen haltioihinsa ja pian Knut Lugnetin Haparanda Radio Affär-liikkeestä haettiin vesikelkalla täydennystä rumpuarsenaaliin.

Kieltämättä yhtye oli lahjakas. Beatles-konserteissa manageri Brian Epstein oli huomioinut erityisesti rytmisesti lahjakkaan rumpalin Robin Baileyn. Kun Ringo sitten passitettiin yllättäen sairaalaan angiinan vuoksi, parin päivän sisällä oli saatava tuuraaja yhtyeen Australian kiertueelle ja niinpä Epstein muisti Baileyn. Hän soitti kollega Bengtssonille, olisiko Robin Bailey käytettävissä. Vastaus oli tyly: Ei!

Ringo Starr

Itse rumpali ei tiennyt asiasta mitään. Ihmetteli vain, kun sai yllättäen soiton Bildjournalen-lehdestä isoa kuvareportaasia varten. Hän oli imarreltu, mutta totuus selvisi vasta kun hän näki otsikon: Jag hatar mig själv att jag inte tog jobbet i Beatles.

Hetkellisesti asia harmitti Baileyä, mutta kyse oli vain 8 konsertin komennuksesta. Hänen sijaansa palkattiin Jimmie Nicol, joka vuosia myöhemmin sanoi: ”Ringon housuihin hyppääminen oli pahinta, mitä mulle tapahtui. Kun otsikot kuolivat, minäkin aloin kuolla.” Beatles-pestin jälkeen hän sai kuitenkin vielä maistaa menestystä ruotsalaisessa Spotnicks-yhtyeessä. Sen repertuaariin kuului muun muassa tuttu melodia Ajomies eli Karelia , joka nousi listaykköseksi Japanissa tammikuussa 1966.

Robin Bailey taas siirtyi Phantomsista Ruotsin kansan rakastamaan tanssiyhtyeeseen Sven-Ingvarsiin, jossa soitti 30 vuotta. Hän kuoli 66-vuotiaana vuonna 2008.