Tangokuningatar MIRA SUNNARI ensi kertaa näyttelijänä

miras2

Tangokuningatar vuodelta 2001 Mira Sunnari laulaa ensi kesänä Seinäjoen Tangomarkkinoilla 30-vuotista taivaltaan juhlivan tapahtuman juhlakonsertissa. Luvassa on pari muutakin esiintymistä.

Varsinainen uutinen on kuitenkin, että Mira Sunnari on mukana kesäteatterissa Sieppijärvellä. Hän näyttelee näytelmässä Viimeiset Tanssit.

– Siinä kävi niin, että minua kysästiin mukaan vähän laulamaan ja ehkä pikku rooliinkin. Ajattelin, mikäpäs siinä, sillä onhan näytteleminenkin aina kiinnostanut. Kohta sain kuulla että debytoin yhtenä pääroolilaisena ja täytyy sanoa, että ihan soppelisti on jännät paikat edessä.

Mira kertoo, että näytelmässä hän pääsee vetämään ainakin Uralin pihlajan, mutta muut laulut ovat haitaritaiteilija Jyrki Vaattovaaran kanssa vielä mietinnässä. Ikivihreiden lisäksi mukaan tulee omaakin musiikkia.

Kutsun Viimeiset Tanssit-näytelmään laulajatar arvelee tulleen hänen päivätyön kautta.

– Olen kulkenut kohta vuoden Torniosta Kolarissa nuorisotyönohjaajan hommissa. Luonnollisesti käytän työssä paljon musiikkia ja muita luovia menetelmiä, joten sitä kautta varmaan bongattiin, Sunnari arvelee.

Viimeiset Tanssit saa ensi-iltansa Sieppijärvellä 4. heinäkuuta klo 18.00 ja näytöksiä on myös 1. ja 2. elokuuta. Näytelmä sijoittuu 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen. Maaltamuutto, peltojen paketointi ja yhteiskunnan teollistuminen sekä nykyaikaistuminen ovat sen pääteemat. Esille nostetaan myös siunattu kylähulluus ja erilaiset ihmiskohtalot. Ohjaajana toimii Sieppijärvelle paluumuuttanut Berit Siitonen, joka on harrastanut kirjoittamista ja teatteria pitkään.

Mira Sunnari on aina ollut uusille asioille avoin laulajatar. Väylän Pyörteen arkistostakin löytyvät viime vuosilta merkinnät hauskan Säröääni-kuoron johtamisesta, metallibändi Cover `Em Upista ja monista Kemi-proggiksista.

Omaan laulajanuraan hän sanoo saavansa kaikesta tekemisestä lisäinspiraatiota ja-oppia, ja varmasti se heijastuu myös tulevan pitkäsoitonkin musiikkiin, joka jalostuu kaikessa rauhassa.

– Levy tulee sitten kun on tullakseen eli vasta kun kuu ja tähdet ovat sopivassa linjassa. En hötkyile turhaan, Mira kuittaa.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden keikkojen lisäksi hänellä ei ole tällä haavaa kesäksi muita esiintymisiä sovittuna.

– Tämä teatterihomma työllistää kivasti kesäloman ajaksi ja jossain vaiheessa on pakko ottaa kunnon lepopaikkakin, karata jonnekin järvenrantamökille nauttimaan hiljaisuudesta, Mira suunnittelee.

https://www.youtube.com/watch?v=9i_4ARvx7_k

COVER`EM UP : https://myspace.com/coveremupband/music/songs