Sturm und Drangin André Linman Ponden kinkunsulattajaisissa

Laulaja, lauluntekijä ja kitaristi  André Linmannin johtama Sturm und Drang ponkaisi kesällä 2007 esikoisalbumillaan Learning To Rock Suomen virallisen albumilistan kärkikolmikkoon ja puolessa vuodessa levy möi  platinaa eli ylitti 30 000 myydyn levyn rajan.

AndreLinmann

André Linman

Vaasalaiset 14-15 vuotiaat pojanklopit ihastuttivat heavysoitollaan niin teinitytöt kuin musiikin ammattilaisetkin. Laulaja Andrén isä, Patrick, joka on tehnyt biisejä Euroviisuihin ja nykyään muun muassa Suvi Teräsniskalle, oli yhtyeen perustamisesta 2004 asti kuskannut yhtyettä keikoille, mutta vasta muutaman vuoden jälkeen hän vakuuttui, että Sturm und Drangistä voisi tulla jotain, jos se saisi hyviä biisejä.

Patrick kirjoitti yhtyeelle kappaleen Indian ja siitä tuli Sturm und Drangin suurin hitti, joka avitti myös albumia Learning To Rock matkalla menestykseen. Yhtye sai myös kansainvälisen levydiilin Gun recordsin kanssa, jolle levytti myös My Chemical Romance  ja pääsi Euroopan kiertueelle Apocalyptican kanssa. Vielä kun Sturm Un Drangin seuraava albumi Rock n´Roll Children iski kultakantaan, kaikki oli mahdollista.

Mutta kävi niin kuin usein käy, musiikkibisnes lisäsi kierroksia, paineet kasvoivat ja nuorilla miehillä mopo karkasi käsistä ja osalla pisi nousi päähän ja työnteko unohtui.  Yhtye alkoi rakoilla ja seuraavan albumin teko kesti kolme vuotta. Rahalla ostettiin apuun maailmankuuluja poppamiehiä, juuri Chicago-yhtyeen 21.:n albumin, myös Rolling Stonesia ja Led Zeppeliniä, tuottaneen Ron Nevisonin, mutta hän oli pojista liian ”old school” ja 80-lukua. Jossain vaiheessa sormensa soppaan pani Europen Joe Tempest, mutta vanhassa vara parempi, kolmannen ja toistaiseksi viimeisen albumin Graduation Day tuotti Jimmy Westerlund, kuten Sturm und Drangin aiemmatkin levyt.

Tällä hetkellä Sturm und Drang on telakalla ja yhtyeen nokkamies André Linman tekee paljon keikkaa mies ja kitara-pohjalta. Joulupäivänä 25.12. Haaparannan Pondessa hän on liikkeellä parin muusikkoystävänsä kanssa ja luvassa on tietysti Sturm und Drang- biisejä, mutta myös pukinkontillinen heavycovereita ja ehkä muutama joululaulukin.