SATAMA OPEN AIRiltä 600 euroa eläinsuojeluun

SatamaOA15Kemissä vuosittain järjestettävä kesäfestivaali Satama Open Air valitsi tämän vuoden hyväntekeväisyyskohteekseen Meri-Lapin Eläinsuojeluyhdistyksen, joka tekee tärkeää suojelutyötä eläinten olojen parantamiseksi ja hädänalaisten pelastamiseksi. Yhdistyksen puolesta lahjoitusta olivat vastaanottamassa Seija Kekäläinen ja Jenna Vauhkala.

– Itsekin koiran omistajana tunnen eläinsuojeluasian olevan lähellä sydäntäni. Aiempina vuosina lahjoituksemme ovat menneet niin sanotusti ihmisille, joten nyt tuntui että on aika muistaa myös meille kaikille niin rakkaita eläinmaailman asukkeja, sanoo festivaalia järjestävän Eventworks Oy:n toimitusjohtaja Markku Köngäs. 

600 euron lahjoitus luovutettiin Tornion Putaan urheiluhallissa perjantaina järjestetyssä Juha Tapion konsertissa, joka kuului artistin Sinun Vuorosi Loistaa –kiertueeseen ja se oli loppuunmyyty.

Yli tuhatpäinen yleisö nautti mestarin musiikista kädet heiluen ja yhdessä laulaen. Tapion lisäksi konsertissa esiintyi jo kovat kannukset kauniilla laulannallaan saavuttanut paikallinen Säkenöivä–naiskuoro, joka esitti tunnettuja cover -kappaleita useilta huippuartisteilta ja siivitti suuret aplodit laulannallaan.

– Haluan osoittaa lämpimät kiitokseni koko yleisölle, yhteistyökumppaneille, sekä
mahtaville artisteille. Maittava buffetti ja erinomainen tunnelma kruunasivat konsertin ja saatiin onnistunut jatko viime vuonna samassa paikassa järjestetylle, niin ikään loppuunmyydylle,  Joulugaalalle, tyytyväinen Markku Köngäs toteaa.