Pello kutsui HARRI KUUSIJÄRVEN keikalle ja syntyi SOLE AZUL-trio

Sole Azul repii tangon juuriltaan ja istuttaa sen pohjoiseen ikiroutaan. Lankojärveltä maailmalle lentäneen Harri Kuusijärven (harmonikka), Pauli Lyytisen (tenorisaksofoni)  ja Eero Tikkasen (kontrabasso) yhtye esittää jazzmusiikista tutuin tyylikeinoin omia tangovaikutteisia sävellyksiään sekä sovituksia olemassaolevista tangoista.

Trion esikoisalbumi Quasi Tango ilmestyy 1. helmikuuta Eclipse Music -levymerkin julkaisemana. Yhtyeen pitkäsoitto on dokumentti trion omaperäisestä syntytarinasta, jota Harri Kuusijärvi kuvailee seuraavasti:

” Sole Azul syntyi kummallisten yhteensattumien summana. Maaliskuussa 2017 olin tangoteatterikiertueella Argentiinassa, kun Azulin kaupungissa varkaat veivät puolet omaisuudestani, soittimet mukaan lukien. Loput esityksistä Buenos Airesissa soitin paikallisilta lainaksi saadulla sähköpianolla.

Suomeen palattuani minulla ei ollut haitaria ja keikkarintamallakin oli hiljaista, joten päädyin tuon tuosta ikään kuin puolivahingossa soittelemaan pianoa kotonani. Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeestä tuttu Laitis-Jaakko (kaulinpääläisen musiikkilegendan Olavi Tissarin tyttärenpoika) oli ennen Argentiinaan lähtöä sattumoisin ladannut sähköpostini täyteen synkkiä ja kantaa ottavia iskelmäsanoituksia, joiden maailmaan ehdin nyt joutilaisuuksissani sukeltaa. Langat yhdistyivät, ja parin viikon aikana huomasin säveltäneeni levyllisen uusia tangoja Jaakon sanoituksiin. Osa biiseistä päätyi instrumentaaliversioina Sole Azulin ohjelmistoon. Quasi Tango -levyn saundiin vaikuttaakin olennaisesti se, että osa sävellyksistä on alun perin iskelmällisiä lauluja, ei instrumentaalikappaleita.”

Vaikka Argentiinan tuliaisina syntyneet tangot ovat olennainen luku yhtyeen tarinaa, ei Sole Azul kuitenkaan olisi syntynyt ilman kohtalokasta puhelinsoittoa Pellosta kesällä 2017, jossa tiedusteltiin yhtyettäni esiintymään paikalliseen maaseutunäyttelyyn. Päätin kysyä Paulia ja Eeroa mukaan, ja viikon mittaiseksi venähtäneellä Lapin reissulla päädyimme tekemään kappaleita myös varta vasten tälle triolle.”

Harri Kuusijärvi on uuden harmonikkamusiikin omaleimaisimpia soihdunkantajia. Hän on kantaesittänyt lukuisia harmonikalle sävellettyjä nykymusiikkiteoksia, esiintynyt populaarimusiikin saralla lukemattomien etu- ja takarivin artistien kanssa ja kerännyt ylistäviä arvioita niin rock-, jazz- kuin maailmanmusiikin kriitikoilta albumeillaan Harri Kuusijärvi Koutus -yhtyeen kanssa.

Vuoden 2017 Pori Jazzin Ted Curson -palkinnon saanut saksofonisti-säveltäjä Pauli Lyytinen on tullut tunnetuksi muun muasa yhtyeistään Elifantree, Pauli Lyytinen Machinery, Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri, Equally Stupid ja Raoul Björkenheim eCsTaSy.

Eero Tikkanen on yksi Suomen jazzkentän kysytyimpiä basisteja, joka tunnetaan muun muassa yhtyeistä Mopo, The Mystic Revelation of Teppo Repo, Mikko Innanen 10+ ja Joose Keskitalo.