Oulun ZZ TOP-liput myyntiin keskiviikkona

ZZTopBluesrockin supertähtikaartiin lukeutuva amerikkalainen ZZ Top saapuu esiintymään Oulun Raatin stadionille  13. päivä kesäkuuta 2014 , ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomeen. Konsertin lipunmyynti alkaa keskiviikkona 18.12.2013 klo 09.00. Muut esiintyjät julkaistaan lähiaikoina.

That little ol’ band from Texas -nimikkeellä tituleeratun yhtyeen on sanottu soittavan tuhtia teksasilaista boogiebluesia paremmin kuin yksikään toinen yhtye. Kestävästä maailmanlaajuisesta suosiosta käy kiittäminen yhtyeen omistautumista musiikillisille juurilleen.

Maailmanlaajuiseen suosioon aurinkolaseistaan, stetsoneistaan ja komeista parroistaan tavaramerkkinsä muovannut ZZ Top nousi 19 80-luvulla megahittiensä – kuten Gimme All Your Lovin´, Sharp Dressed Man, Legs ja Rough Boy – myötä. Tiuhaan radioasemilla soineet kappaleet sekä tv:n musiikkikanavilla pyörineet videot nostivat ZZ Topin kerralla supertähtiluokkaan.

Helposti tunnistettavan oman soundinsa myötä tunnetuksi tullut yhtye on yli 40 vuotta kestäneen taipaleensa aikana julkaissut 15 albumia, joita on myyty yhteensä yli 50 miljoonaa kappaletta.

ZZ Top perustettiin Teksasin Houstonissa vuonna 1969 – alkuaikoinaan yhtye soitti suoraviivaista kitararokkia blueskaavalla, yhdistäen siihen mustan bluesin ja southern rockin elementtejä. Teksasissa suosittu yhtye teki kansallisen läpimurtonsa vuonna 1973 Tres Hombres -nimisellä kolmannella albumillaan, joka nousi myyntilistan listakärkeen Yhdysvalloissa. Kyseiseltä albumilta löytyy yhtyeen keikoilla siitä lähtien vakionumerona esittämä yleisön suosikki, La Grange -kappale. Samana vuonna ZZ Top kiersi maata The Rolling Stonesin kanssa nousten itsekin stadionluokan artistiksi.

ZZ Top julkaisi seuraavien vuosien aikana lisää rockin klassikoihin lukeutuvia albumeja; Fandango! (1975), Tejas (1976), Degüello (1979) ja El Loco (1981) sekä löi yleisöennätyksiä massiivisilla kiertueillaan.

Vuonna 1983 julkaistu Eliminator-albumi piti sisällään mm. Gimme All Your Lovin’-, Sharp Dressed Man- sekä Legs -hitit – albumi myi yli 10 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Sitä seuranneen Afterburnerin (1985) singlelohkaisut – Sleeping Bag, Rough Boy, Stages, Velcro Fly – nousivat nekin listakärkiin vahvistaen yhtyeen asemaa sähköisen bluesrockin kuninkaallisena. Yhtye levytti vielä viisi albumia, jonka jälkeen se on antanut odotuttaa uutta materiaalia yhdeksän vuoden ajan.

Odotus palkittiin viime vuonna yhtyeen julkaistessa La Futura -albuminsa. Tuottajavelho Rick Rubinin ja Billy Gibbonsin tuottamalla albumilla ZZ Top yhdistelee uutta ja vanhaa, kuvaillen sen ”tuntuvan ja kuulostavan Tres Hombres -albumilta Eliminator-kauden elementeillä ryyditettynä.

ZZ Top esiintyy kokoonpanossa: Billy Gibbons (laulu, lead kitara), Dusty Hill (laulu, basso, koskettimet)  & Frank Beard (rummut)

Liput Oulu: Perjantai 13.6.2014 Raatin stadion klo 17- 24 (portit avataan klo 16)

69e kenttälippu ja B-katsomo (sis. toimituskulut, ei ikärajaa)
79e katettu A-katsomo (sis. toimituskulut, ei ikärajaa)
89e Priority-kenttälippu (sis. toimituskulut, oma anniskelualue ja wc-tilat, K-18)
VIP-paketit 169€ + alv 24%

Lipunmyynti alkaa KESKIVIIKKONA 18.12.2013 klo 09:00, tietysti Menolipussa

VIP-pakettien myynti ja tiedustelut: Menolippu, puh. 010 841 41 85, vip@menolippu.fi

Järjestäjä: Eastway Live