Tänä vuonna tulee kuluneeksi Nils-Aslak Valkeapään syntymästä 70 vuotta ja sen kunniaksi saamelaisteatteri Beaivváš Kautokeinosta esittää hänen Kuurapää ja unien näkijä -näytelmää Suomessa, Norjassa ja Japanissa.
Myös Ruotsin puolella, Haaparannan Folkets Husissä teos nähdään 16.9. klo 19.00 Suomen aikaa ja muualla pohjoisessa 18.9. Rovaniemellä, 24.9.Inarissa ja 25.9. Enontekiön Hetassa.
Esityksessä on mukana nimekäs joukko saamelaistaiteilijoita; näyttelijöitä, joikaajia ja soittajia, muun muassa Valkeapään kanssa levyttänyt Áilloš alias Ingor Ántte Áilu Gaup, joka myös näytteli pääosan Oscar-ehdokkaanakin olleessa elokuvassa Tiennäyttäjä. Muut näyttelijät ovat Mary Sarre, Nils Henrik Buljo, Ingá-Máret Gaup-Juuso ja Egil Keskitalo.

Saamelaismusiikin säveltäjinäkin kunnostautuneet virtuoosit Esa Kotilainen (koskettimet) ja Roger Ludvigsen (kitara) ovat mukana taustayhtyeessä
Esityksen musiikillisena johtajana toimii kitaristi Roger Ludvigsen, jota voidaan pitää Mari Boine-soundin luojana Gula Gula-levystä lähtien. Mukana on myös legendaarinen suomalainen kosketinsoittaja Esa Kotilainen, joka puolestaan vastasi Nils Aslak Valkeapään ehtoopuolen produktioiden musiikista.
Näytelmässä arktinen Eurooppa yhdistyy japanilaiseen teatteriin, joka on eräänlaista musikaalidraamaa. Valkeapää kirjoitti Kuurapää ja unien näkijä -teoksen japanilaisen noo-näytelmän rakenteella: yksinäinen matkaaja tapaa taianomaisen henkilön, joka osoittautuu yliluonnolliseksi olennoksi.
Näytelmä esitettiin ensikertaa konserttimuodossa Sapporossa Japanissa vuonna 1995. Tuolloin rooleissa olivat Valkeapää itse ja ryhmä joikaajia.
Teatterilavalle teos pääsi ensikertaa Beaivvášin tuomana vuonna 2007 , jonka jälkeen jälkeen teatteri on kiertänyt näytelmän kanssa Pohjolan pohjoisimmissa osissa: Norjasssa, Suomessa, Ruotsissa, Islannissa ja Grönlannissa. Lisäksi se on esittänyt näytelmää Intiassa, Nepalissa ja Bangladeshissa.
Kuurapää ja unen näkijä on Nils-Aslak Valkeapään(1943-2001) ainoa näytelmäteksti. Parhaiten hänet muistetaan saamelaisten kansalliseepoksen Beaivvi áhčažan/Aurinko, isäni luojana. Hän oli runoilija, mutta hän myös sävelsi, joikasi ja maalasi. Hän jätti merkittävän kädenjäljen moderniin saamelaiskulttuuriin ja hänen teoksensa tunnetaan ympäri maailman.
Näytelmän pituus on 75 minuuttia.
Teksti ja musiikki: Nils Aslak Valkeapää/ Ohjaus: Haukur J. Gunnarsson/ Koreografia ja apulaisohjaus: Indra Lorentzen/ Lavastus: Aage Gaup/ Pukusuunnittelu: Berit Marit Hætta/ Musiikkiohjaus: Roger Ludvigsen/ Valojärjestelyt: Kurt Hermansen/ Maskeeraus: Sven Henriksen
Muusikot:
Esa Kotilainen (koskettimet)
Roger Ludvigsen (kitara)
Patrick Shaw Iversen (huilu)
Espen Høgmo (rummut)