MIRA SUNNARI Mustaparta-musikaalin naistähtenä
MiraSunnariMustaparta2

Mira Sunnari

Torniolainen laulaja Mira Sunnari esittää naispääroolin Tornion Torandassa 27.-28. marraskuuta esitettävässä Mustaparta-musikaalissa. Televisiosta tuttu toimittaja Arttu Harkki nähdään musikaalin legendaarisena Iisakki Mustapartana, jonka rakastettua Mira tulkitsee.

Musikaalin naistähti vastaili kysymyksiimme seuraavasti, kun suuriin iltoihin on aikaa vajaa kuukausi.

Kerro roolistasi? Minkälainen nainen on kyseessä?

– Hienostoneiti Ella Forsvik on varakkaan kauppiaan tytär, jonka hienoa tulevaisuutta on maalailtu tarkoin hänen äitinsä Matami Forsvikin toimesta. Aran oloinen ja hentoinen Ella on kuitenkin päättäväinen nuori nainen. Hän on uskollinen sydämelleen, joka on paennut merille.

Mikä tekee roolista mielenkiintoisen?

– Lämminsydämisen Ellan roolista tekee mielenkiintoisen se seikka, että hänessä elää myös pieni ilkikurinen kapinallinen. Seikkailuhenki viettelee nuorta, arvonsa tuntevaa neitosta ja näin sisäinen kamppailu voi alkaa.

Mikä on roolin suurin haaste?

– Roolin suurin haaste on balanssi. Ellassa vetävät narua kaksi vastapuolta, asema ja odotukset sekä tunteet ja kapinointi. Näiden vastapuolien välisen sisäisen dialogin ulostuonti lienee se kaikista haastavin alue minulle tässä roolissa.

Minkälaiset ovat odotuksesi Torandan iltojen suhteen?

– Odotan Torandan illoilta mukaansa tempaavaa matkaa niin yleisölle kuin esiintyjillekin. Iltojen juhlava ohjelmakattaus ruokapöydän herkkuineen tarjoaa huikeat puitteet arjesta irrottautumiseen ja hetkessä elämiseen iloisessa yhteishengessä.

Mitä muuta uralle kuuluu juuri nyt?

– Olen juuri julkaissut Lumo -levyni, joka sisältää pääosin omia sävellyksiäni pop/rock-genressä, ja keikkailemme bändini kanssa. Teatterimaailma on myös lumonnut minut. Olen näytellyt nyt näytelmissä Viimeiset tanssit, Legendan lauluja ja Kylmän jäljet, joka on käsikirjoittamani musiikkinäytelmä Lapin evakoista. Tällä hetkellä olen sitten mukana Mustaparta-musikaalissa ja olen todella innoissani. Tästä tulee mahtava juttu!

Mustaparta-musikaali Torandassa: Toranda tarjoaa mahdollisuuden erilaiseen pikkujoulunautintoon Mustaparta-musikaalin parissa. Paikallisen legendan vaiheista kertova musikaali yhdistää musiikin ja näytelmän tavalla, jota näillä leveysasteilla on harvoin nähty! Musikaalin tekijät ovat kaikki alojensa tunnettuja huippunimiä. Säveltäjä Esa Rautiainen, kuorosovittaja Mihkel Koldits ja näytelmistä vastaava Anne Angeria eivät jätä niminä ketään kylmäksi. Musikaalin mahtipontisuus syntyy kuuden hengen orkesterin ja Arios-kuoron ansiosta. Jatkoilla soittaa The Steels.

Näytökset: Perjantaina 27.11. klo 18.30 & lauantaina 28.11. klo 18.30

Lippu:  39 euroa, joka sisältää seisovan pöydän ja ohjelmamaksun sekä tanssilipun The Steelsin tahtiin.

Ohjelma:

18.30 Portit aukeavat

19.00 Jouluinen noutopöytä tarjolla

21.00 Showtime

22.30-n.24 The Steels-orkesteri tanssittaa

01.30 Portit sulkeutuvat

(Tämän haastattelun välitti Toranda Eventsin puolesta Media-Arena)