Mika Jefremoffin toisen albumin nimi on Aamuin ja Illoin

Mika Jefremoff on ajanut ahkeraan viime kuukaudet Tornion ja Rovaniemen väliä, sillä Pauli Ruuskasen studiossa on valmistumassa hänen toinen albuminsa Aamuin ja Illoin.

Kauppoihin Mikan levy tulee helmi-maaliskuun vaihteessa ja luvassa on todella tuhti ja monipuolinen paketti uutta ja vanhaa iskelmä- ja tanssimusiikkia. Kaikkiaan levylle tulee parikymmentä kappaletta.

Eräs Radio Pookin toimittaja kertoo, että kesällä Lapin tangokuninkaaksi valitun Jefremoffin musiikkia toivotaan heiltä ihan päivittäin, joten uutta materiaalia häneltä  jo odotetaan.

Pete Haapasalo

Esikoislevyn Hetki Lyö Sydän Lyö tapaan Aamuin ja Illoin-albumillakin soittaa liuta kovan tason muusikoita. Kitaristi Jari ”Heinä” Niemisen lisäksi monta muutakin. Yhden heistä Jefremoff tapasi Paulin pajassa viikko sitten.

Pete Haapasalo oli ohikulkumatkalla. Kertakaikkiaan huippumies. Hän soitti koskettimet levyn muutamaan biisiin. Näki heti, että on kova jätkä kyseessä. Vaikka Paulin soitin oli Haapasalolle outo, ei ollut ikinä semmoisella soittanut, homma hoitui.

– Erityisesti Turkka Malin ja Anne Sandbergin tekemästä nimikappaleesta Aamuin ja illoin tuli aivan jumalattoman hieno, Mika hehkuttaa.

Kuka on sitten Pete Haapasalo? Hän on ammattimuusikko etelästä, joka on säestänyt Paula Koivuniemeä, Janne Tulkkia, Kari Tapiota, Tapani Kansaa ja Arja Korisevaa. Lisäksi hän ehti soittaa pari vuotta Kirkan viimeiseksi jääneessä bändissä.

Lasse Joamets

Mika  kertoo, että tasokasta soittoa on tulossa enemmänkin, sillä muutama päivä sitten Ruuskasen studiossa oli käynyt soittamassa kolmeen kappaleeseen viulut mies nimeltä Lasse Joamets. Hän on entinen Lapin Kamariorkesterin ja nykyinen Oulu Sinfonian konserttimestari.
Studiossa on piipahtanut tarkkailemassa oppilaansa laulamista, myös Mikan opettaja Aki Alamikkotervo, joten hyvissä käsissä on torniolaisen laulajan ura.

– Sormi ei noussut Akilla pystyyn, mutta kyllä hänen lanne heilahteli studioikkunan takana, naurahtaa Mika Jefremoff.