
Jari Sillanpää tunnelmoi Oulujoen rannalla

JARI SILLANPÄÄ Ilta Möljällä 18.7. Oulu
Aurinko paistaa Oulun Möljälle, kun Jari Sillanpää kumartaa yhtyeensä kanssa yleisölle, joka on noussut seisaalleen taputtamaan kiitokseksi hienosta illasta.
Viimeisenä on kuultu Jarin viimeisin iso hitti Sinä ansaitset kultaa. Radioissa se oli vuoden 2015 soitetuin kappale, jonka jälkeen se joutui muitten Jarin laulujen tavoin ”soittokieltoon”. Huumekohun jälkeen radioista tuli tuomareita, mutta onneksi on Youtube, jossa Sinä ansaitset kultaa-biisiäkin on kuunneltu yli 11 miljoonaa kertaa.
Pakkohan se oli omin silmin nähdä, kuinka huonosti Siltsulla pyyhkii, kun lehdet niin kirjoittavat. Jari saapui Ouluun silmin nähden freessinä. Oli ollut sukuloimassa pohjoisessa Seinäjoen Tangomarkkinoiden jälkeen. Lööppiin voisikin Oulun konsertin perusteella nostaa otsikon: Siltsulla kaikki hyvin! Tai miksei: Laulaja ja viihdyttäjä numero yksi on palannut. Mikkiin nojaavat puujumalat vaviskoon!
Lavalla oli laulaja, joka liikutti tunteita. Unplugged-pohjalta toimiva trio: Olli Tanttu(kitara), Jari Kankare (puhaltimet & lyömäsoittimet)) ja Mikko Tuominen (piano) tuki hienosti Jarin laulua, johon ikä ja eletty elämä oli tuonut tummuutta ja syvyyttä.
Tuon tuosta tyrnäväläisrouva vierelläni huokaili miehelleen, kuinka kauniisti Jari lauloi, ja edessäni naisihminen pyyhki kyyneliä silmäkulmastaan.
Jari aloitti laululla Ihmisiä suviyössä. Sen jälkeen hän versioi Vain Elämää-kaudeltaan Katri-Helenaa, Juha Tapiota ja Apulantaa. Omia hittejä Satulinna, Valkeaa unelmaa ja Oot täydellinen. Välillä mentiin Espanjan öihin ja Granada sai kovimmat aplodit, mutta parhaiten allekirjoittaneeseen upposivat ikivihreät Samanlainen onni (Windmills of your mind) ja Ala vetää vaan, Jacques Brelin Ne me quitte pas, Susanna Haaviston raikkain sanoin. Hienoa laulua ja pakahduttavaa tulkintaa .
Viihdyttiin ja nautittiin suviyöstä. Vuoropuhelu toimi ja oli mukava nähdä, ettei yleisö ole Jaria hylännyt. Se nähtiin Seinäjoen tangomarkkinoilla ja nyt Oulussa, yli tuhannen ihmisen eläessä täysin laulajan mukana.
Arto Junttila
Jari Sillanpään keikkoja
20.7. Tirmo Blues Porvoossa, 27.7. Ravintola Kaisla, Tampere, 3.8. Kukonhiekka, Saarijärvi, 9.8. Ilta Vihdissä, 10.8. Ilta Ilmajoella, 17.8. Ilta Heinolassa, 23.8. Ilta Bastionissa, Haminassa, 31.8. Viihdekeskus Merisärkkä, Kalajoki