Viihteen monitaituri, näyttelijä, laulaja ja juontaja Pirkka-Pekka Petelius ilmaantui Pyhätunturin Tajukankaalle kuin puskista. Hän liikkui sulavin tanssimuuvein Sami Pitkämön johtaman ison orkesterin eteen punaisissa kengissään ja yleisö hurrasi.

Näyttävä sisääntulo
Hyvin istuva sininen puku päällä, rusetti, vaaleat hiukset, eikä yhtään liikapainoa.
Hän on jo 63-vuotias, mutta hän näytti samalta kuin yli 30 vuotta sitten sketsisarjassa Velipuolikuu, jota parhaimmillaan katseli televisiosta kaksi miljoonaa suomalaista ja joka teki hänestä kansan rakastaman koomikon.
” Täällähän on yhtä iloista porukkaa kuin Saddamin hautajaisissa”, Petelius tervehti Pyhä Unplugged-tapahtuman yleisöä ja sitten mentiin.
10-miehisen big bandin säestyksellä kuultiin lauluja Peteliuksen viime marraskuussa julkaistulta Irti –albumilta, joka kuvastaa hyvin hänen nykyistä positiivista elämänfilosofiaansa. Tajukankaalla hän kertoi tiivistäneensä sen lauluun Huoleton.” Mikään ei v-ta. En jaksa kantaa enää huolta mistään”, mies totesi.
13 vuoden tauon jälkeen Petelius palasi levytysstudioon vuosi sitten. Kaikki lähti hiukan ruostuneesta resinasta Kolarin rautatieasemalla, joka ”päätti näyttää vielä kerran” ja syntyi omakohtainen laulu Irti.

PPP ja Sami Pitkämö big band

Kiitos ja kumarrus yleisölle
Tajukankaalla Petelius kertoi elämästään paitsi lauluteksteissään, myös tarinoimalla lämmöllä ja huumorilla läheisistään.
Alatorniolaisille ja kouvolalaisille lauluista mieleen oli tietysti reggae Kaunis maa, jossa paikkakunnat mainitaan ja monille pieneksi radiohitiksikin noussut Unelmat ja haaveet.
Tajukankaan show oli aikamoista ilotulitusta ja vuoristorataa. Musiikin lomassa miehen huumori kukki. Peteliuksen ei tarvinnut lainata yhtään kymmenistä vanhoista sketsihahmoista, sillä hän oli tilanteen herra. Hän liikutti ihmisiä, nauratti ja itketti. Hän kommentoi riemukkaan hyväntahtoisesti ja ilkikurisen piikikkäästikin, kävi vuoropuhelua yleisön kanssa ja välillä letkautteli Luontoilta-ohjelman juontajan pätevyydellä ohikäveleville patikoitsijoille. Paljon myös halattiin ja kaikilla näytti olevan hauskaa.
Konsertin kliimaksi oli tietenkin, Pirkka-Pekka Peteliuksen jokaisen konsertin pakollinen Muistan sua Elaine, joka oli mukana jokaisessa Velipuolikuu-tvsarjan jaksossa. Tajukankaalla kuultiin jazzversio, jossa sooloillaan lostivat ja hurmasivat kitaristi Marzi Nyman ja kosketinsoittaja Lenni-Kalle Taipale.

Sami goes Frank Sinatra
Sami Pitkämön johtamaa big bandiä kuultiin vielä Peteliuksen esityksen jälkeenkin. Sami lauloi Frank Sinatraa ja Suomessa hän sen varmasti parhaiten osaa. Kun taustalla soittivat vielä suomalaiset huippumuusikot, kuuden puhaltajan voimin, evergreenit Night and day, I’ve got you under my skin, Something stupid, Strangers in the night ja New York, New York hivelivät elokuun auringossa. Konsertin kruunasi ja siitä teki täydellisen vielä Samin ja yhtyeen, nyanseissaan koskettava päätös, tulkinta My waystä.
PS. Kiitos Mato, Jusu, Pasi ja muu Pyhä Unplugged-tiimi! Te teitte sen taas. Joka kerta juhlista palatessa, on elämyksiä rikkaampi ja mieli kevyt kantaa. Taika on yhä tallella.

Suut messingillä (Tapio Maunuvaarasta…Tero Lindbergiin)

PPP, Lenni-Kalle, Marzi ja Sami

Yleisön joukosta tuli Juha Tapion lisäksi bongattua muun muassa Angeleitten poronainen Ursula ja Iskelmä Radion ykkösääni Tarja Närhi