Marjo Leinonen & CarKeys (KUVA: VEEPEE SALMI)
Kun suuri yleisö löysi Pyhä Unplugged-tapahtuman, kuvittelin, että sen taika häviää. Myönnän, että olin väärässä.
Olin mukana alkuaikoina ja vierähti yli vuosikymmen, kun viimeksi kävin. Mieleeni ovat syöpyneet muun muassa Vesa-Matti Loirin vaikuttava Lapin kesä-esitys Aittakurussa, Dave Lindholmin ja Pepe Ahlqvistin mielettömät bluesjamit Tajukankaalla ja Daven ja Pave Maijasen musiikillinen kohtaaminen, vuosien tauon jälkeen, hotellin estradilla.
Pyhä Unplugged soi jo 17. kertaa ja pelkästään perjantai vei tunnelmasta toiseen ja jätti pysyviäkin muistijälkiä . Erityisesti Marjo Leinosen huikea groove’n’roll-keikka hotellilla, mutta myös tuplatohtori M.A.Nummisen Kielletyt laulut-luento kera Pedro Hietasen Aittakurussa oli viihdyttävää kuunneltavaa. Siellä saatiin myös tupla-annos Suomi-melankoliaa mestareiden Harri Marstion ja Sakari Kuosmasen toimesta.
MARJO UKKOSTI PYHÄLLÄ
Marjo ja kitaristi Julius Heikkilä
Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa! kirjoitti Ilmari Kianto Nälkämaan laulussa ja yhtä väkevä oli Marjo Leinosen esitys.
Hänet mielletään stadilaiseksi, mutta harva muistaa, että Marjo vietti lapsuutensa Kainuussa.
Suomen kielellä aloitettiin. Swampkunkku Tony Joe Whiten suurin hitti Polk Sallad Annie oli kääntynyt Kokemänjoeksi. Aloitus oli sanotaanko rohkea. Nimittäin Leinosen ohella White on yksi niistä suosikeistani, jotka jos kulmille sattuvat, on pakko nähdä.
Ei aivan heti iskenyt tulta, mutta kun kovaa kyytiä paahdettiin Marjon viimeisimmän albumin Huff`n`Puffin rokkiin Baby`s gone, soso-ei saa koskea-sormenheiluttelu loppui tykkänään.
Eri puolilla Lappia oli ollut öistä ukkosmyrskyä, mutta Pyhällä salamoi Marjo Leinonen. Vanhempi ”rokkipoliisikin” oli valmista pässin lihaa ja valmis nöyrtymään alamaiseksi.
Aivan uskomaton show. Miten vaivatonta ja luontevaa hänen esiintymisensä oli ja miten helposti hän sai yleisön mukaansa.
Marjo eli musiikkia koko ruumiilla ja sielullaan ja kaikki purkautui laulussa. Omintakeinen lavaliikehdintä tuli selkäytimestä. Tuli mieleen Rauli”Badding” Somerjoki. Remumainen small talk sopi settiin sekin loistavasti ja vaikka Marjon bändin nimi oli CarKeys, auton avaimet eivät olleet missään vaiheessa hukassa.
Hän loi lauluihinsa omaa rujoa hehkuaan ja Lapin yössä kuultiin parasta roots-poljentoa; suoraviivaista kolmensoinnun rockia, sekä kuumaa funkia ja soulia.
Aina kuiskutellaan Marjon yhteydessä Janis Joplinista ja Amy Winehousesta. Tulkitsemaan hän pystyy suvereenisti molempia, jopa Billie Holidaytä, mutta kyllä hänen äänensä on omansa, ainutlaatuinen.
Mato Valtonen
Kari Peitsamo
Kun Marjon vahva karisma piti yleisöä hyppysissään, yhtye keskittyi vain soittamiseen. Tiukka trio. Kitarassa nuori Julius Heikkilä, joka soitti paljon silmät kiinni ja tuima rytmiryhmä Sami Vettenranta ja Matti Vallius, naama peruslukemilla, kuin Al Caponen porukalla, mutta kyllä kulki. He pommittivat kuin konsa Hyväolo-pari Sparko ja Big Figure.
Toki hotelli Pyhätunturin yössä muutakin kuultiin. Marstio ja Aki Louhela vetivät oman akustisen settinsä. M.A. Numminen ja Pedro esittivät Route 66-kappaleensa, Sakari Kuosmanen Maamme-laulun ja Kari Petsamo ruoski Kauppaopiston naisissa talon housebändiä sooloihin, ettei itsekkään kyydissä pysynyt.
M.A.Numminen & Pedro Hietanen
M.A.NUMMINEN PUNASTUTTI KURUSSA
Ennen perjantai-illan bileitä hotellilla, oltiin nautittu aurinkoinen kaksituntinen Aittakurussa.
Luonnon muovaamassa amfiteatterissa tapahtuman sielu Mato Valtonen vakuutti, että Pyhä Unplugged järjestetään, niin kauan kun Aittakurussa kiviä riittää.
Nyt ”kivitettiin” ensikertalaiset Harri Marstio ja M.A. Numminen ja Pedro Hietanen ja paljon oli yleisössäkin vieraita, jotka panivat kiven taskuunsa. Madon mukaan se suojaa juoppohulluudelta.
M.A.Numminen huhuili Aittakurun pohjalta: ”Näytätte ihan kiviltä” ja laittoi aurinkolasit päähänsä ja räväytti Kiellettyjen Laulujen parhaat käyntiin säestäjänään Pedro Hietanen.
Erityisesti Jyväskylän kesän 1966 tapahtumat olivat valokeilassa. Hän pääsi tuolloin 48 vuotisen uransa ainoan kerran Ilta-Sanomien kanteen aiheutettuaan seksiskandaalin lauluillaan. Esitys keskeytettiin katkaisemalla sähköt, mutta putkaan hän ei päässyt, vaikka olisi halunnut.
Numminen oli piikkinä muun muassa Lenita Airiston lihassa julistamalla Jatkoaika-tv-ohjelmassa, ettei aio koskaan tehdä töitä. Elettiin kovan työttömyyden aikaa ja Kekkonen oli perustanut Hätätila-hallituksen. Tunnelmaa hän kuumensi vielä esittämällä ohjelmassa Schuberttia.
M.A. oli tuolloin hattuilun ja hätkäytysten mestari. Mato Valtonen kertoi, että Moog Konttisen ja Kjell Starckin kanssa hän on työstämässä parhaillaan kirjaa suomalaisen rockin kapinallisista ja joka mutkan takana tulee vastaan M.A.Numminen.
M.A. lakkasi olemasta kivenä kengässä, varmaan silloin kun otti vastaan Suomi-palkinnon presidentinrouva Tellervo Koiviston kädestä. Ei kehdannut sanoa ei, kun olivat ystäviä.
Vaikka Nummisen tarinoita ja lauluja on vuosikymmenten mittaan kuullutkin, M. A. on vähän kuin vanhat klassikot, kun niitä lukee, aina paljastuu jotain uutta. Itse en esimerkiksi Opiskelijaelämää-laulua muista aiemmin kuulleeni.
Uusi havainto oli myös, kuinka paljon noissa 1960-luvun Yleisradion hyllyttämissä oli bluesia. Selitys lienee Nummisen lauluntekijäkaverissa Pekka Gronowissa, joka aikoinaan toi bluesin Suomen radioon.
Pedro Hietasen sähköpiano ja Nummisen hillitty vispilänkäyttö ja iän myötä pehmennyt ääniakrobatia sopivat hyvin Pyhän ikimaisemaan.
Tarinoinnin lomassa kuultiin muun muassa Hevoset ja minä, Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa, Jenkka ulkosynnyttimistä, Rakastuneessa ihmisessä, Anomia, Liput liehuvat miesten WC:ssä ja Talvisotarock.
Aittakurun mykistämä Harri Marstio
Surullisten laulujen maassa Harri Marstion raspinen laulu on siitä parhaasta päästä. Aittakurussa hän aloitti esityksensä harvinaisemmalla Työtätekevä mies-kappaleella. Marstio oli havahtunut Kemin kohdalla. Hän oli ollut viikon keikoilla tunturissa, eikä taskun pohjassa ollut markan markkaa. Hän mietti lopettaako, mutta laulu voitti ja tuo laulu syntyi.
Juha Vainio-palkinnolla palkitun Timo Kiiskisen laulu Tämä maa, kuvastaa parhaiten Marstion taiteilijankuvaa. Se kuultiin kuten myös covertit, Tyttö iloinen (Charlies), Vanha mies (Kaseva), Pienen pojan haaveet (Jarno Sarjanen) ja Villi maailma (Cat Stevens).
Sakari Kuosmanen oli saanut taakseen Pyhä Unpluggedin housebändin. Heti aloitus Kappale kauneinta Suomea sai toteamaan, että noinhan se olisi pitänyt mennä. En väsy ihastelemasta Marzi Nymanin kitaransoittoa ja hän loihti lauluun Konevitsan kirkonkellot-tyylistä tunnelmaa, joka olisi taatusti lisännyt biisin klassikkoarvoa.
Pariisi on minun ehdoton Kuosmanen-suosikki. Kuultiin mainio versio ja hyvältä kuulostivat myös Pieni sydän ja Pelasta mut, kun Sakaria lainaten Nyman määräsi marzijärjestyksen.
Sakari Kuosmanen & SVY