Lippuja jäljellä: YSTÄVÄNPÄIVÄKONSERTTI Keminmaassa, MARION Torniossa & DOUG SEEGERS Kalixissa

Ystava

yksiKeminmaan Valleniussalissa järjestetään Nuori siivilleen-hyväntekeväisyyskonsertti ystävänpäivänä 14.2. klo 14.00.  Se on osa Lions-klubien valtakunnallista Punainen sulka – kampanjaa nuorten hyväksi.

Mukana konsertissa ovat Keminmaan suurimmat nimet. Esiintymässä on muun muassa harvemmin nykyään kuultu, legendaarinen parivaljakko laulaja Tuomo Salmi ja hanuristi Jokke Knuutinen, jotka aloittivat yhteistyönsä jo 50 vuotta sitten. Merilappilaisen kevyen musiikin pioneereilta kuullaan 2-4 kappaletta. Treenattuna ovat laulut Auringon lapset, Muistovalssi, Jäljet hiekassa ja Laulu punatukkaiselle tytölleni.

Runsaan konserttiohjelman muita tähtiä ovat  Arja Havakka, Ilkka Marttala, Juha Alvari, Katja Lukin-Keiski ja hänen aviopuolisonsa Dimitri, jonka esikoisalbumin Suomen radiotoimittajat valitsivat äskettäin Kuukauden Levyksi.

Lippuja Keminmaan konserttiin on jäljellä noin sata ja niitä saa Keminmaan Kukasta ja Lions Club Keminmaan jäseniltä.

marionkaksi70-vuotias Marion on parhaillaan jäähyväiskiertueella. 17.2 hän konsertoi Inarissa, 18.2 Torniossa ja 19.2. Rovaniemellä. Viimeksimainittu konsertti on loppuunmyyty, mutta Torniossa ja Inarissa on vielä runsaasti tilaa.

Aidosti Marion-konsertti on läpileikkaus laulajattaren 55 vuotta kestäneestä urasta, joka sai hienon alun, kun hän pääsi 16-vuotiaana edustamaan Suomea Euroviisuissa Tipitii-laulullaan. Tuli muitakin kilpailuja ja toinenkin viisuedustus Tom Tom-kappaleella, joka on edelleen Suomen toiseksi menestynein viisu Lordin voittokappaleen jälkeen.

Marion on ehtinyt tehdä monipuolisen uran laulajana. Hän on esiintynyt niin ravintoloiden kuin teattereiden estradeille. Huippuhetkinä poimittakoon muun muassa El Bimbo-laulun aikoihin  menestysvuodet Saksassa, Varkauden kesäteatterissa esiintymiset Anni Mestariampujassa loppuunmyydylle yleisölle ja Leidit-kiertue yhdessä Lea Lavenin, Katri Helenan ja Paula Koivuniemen kanssa.

Aidosti Marion-konsertti väliaikoineen kestää noin 2,5 tuntia.Neljästäsadasta levytetystä laulusta hänellä on varaa valita. Yksi, jonka hän on nimennyt itselleen yhdeksi rakkaimmista on Hyvästi yö, jolla pirteydestä tunnettu laulajatähti pääsee näyttämään tunteikkaamman puolensa.

LIPPUJA: 17.2. Sajos, Inari http://www.lipputoimisto.fi/TilaisuusPublic.aspx?id=12623 & Musiikkitalo, Tornio 18.2.

http://www.lipputoimisto.fi/TilaisuusPublic.aspx?id=12625

DougkalixkolmeTuntemattomasta katusoittajasta Doug Seegersistä tuli tähti yhdessä yössä tv-ohjelman ja laulun Going down the river kautta Ruotsissa.

Parin vuoden aikana countrya, westernswingiä ja folkkia sekoittava Doug Nashvillestä on julkaissut esikoisalbumin, joulu- ja duettolevyn  Jill Johnsonin kanssa, jotka kaikki ovat menestyneet hyvin naapurissa. Hän on tehnyt myös 200 konserttia ja esiintynyt kaikissa merkittävissä tv-ohjelmissa Allsång På Skansenista lähtien.

Parhaillaan Doug keikkailee Etelä-Suomessa, jossa kolme viidestä keikasta ovat olleet loppuunmyytyjä, joten pikkuhiljaa suomalaisetkin lämpiävät hänen musiikilleen. Muun muassa Tammisaaren keikka päättyi hurraahuutoihin ja Doug bändeineen joutui soittamaan niin monta ylimääräistä, että biisit loppuivat kesken.

Viikonloppuna Seegers saapuu Norrbotteniin  ja maanantaina 15.2 on esiintyminen Kalixin kansantalolla klo 20.30 Suomen aikaa (45km Haaparannalta).

2016-02-15 Kalix, Folkan Förköp
2016-02-16 Gällivare, Folkets Hus Förköp
2016-02-17 Luleå , Kulturens Hus Förköp