Levy: Pajalan kitarakunkku ÖRJAN MÄEN maanläheistä menoa
OrjanMakibandi15

Favorite Hippies: Örjan Mäki (vas.), Johan Mäki, Zackharias Ahlvik & Daniel Engström

LEVYarvioFAVORITE HIPPIES Love Is Hard
★★★★

Nashville on vaikuttanut vahvasti pajalalaislähtöisen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Örjan Mäen soolotuotantoon, jota hän  on toteuttanut Favorite Hippies-yhtyeensä kanssa.

Useamman reissun countrymusiikin kehtoon Örjan on tehnyt KEKSI-musiikkipalkinnolla palkitun Willy Clay Bandin kanssa, jossa hän myös on mukana. Nashvillestä Örjan on saanut paljon mieluisia muistoja, joista varmasti ikimuistoisin on yhtyeen ensilevytys, jonka yhteydessä Mäki pääsi soittamaan The Bandin Garth Hudsonin ja  Bob Dylanin luottomiehen Bucky Baxterin kanssa.

FavoriteHippiesCD16Vuonna 2000 Kalotin paras roots-toimittaja Rolf Nilsen nimesi Örjanin Brickyardin Norrbottenin parhaaksi bluesyhtyeeksi. Silloin Mäkeä kutsuttiin kotikylänsä mukaan Kaunisvaaran Claptoniksi, mutta sen jälkeen Willy Clay Bandin matkassa maailmankuva on laajentunut ja musiikki saanut uutta väriä ja nyt hänet voidaan luokitella jo monia eri tyylejä sulattavaksi americana-artistiksi.

Örjan niittää, mitä on kylvänytkin eli kertoo tarinoita elämästään.  Jo ensimmäisellä Sidekick Stories-levyllä Mäki lauloi lapsuutensa maisemasta, jonne tuli kaivos. Nyt Kaunisvaara-saaga jatkuu kappaleella Hole in the ground, joka kertoo, kuinka suuret toiveet romahtivat. Paikallisetkin sijoittivat kaivokseen rahojaan, mutta ne menivät Kankkulan kaivoon, kun se suljettiin.

Laulu Precious and profound on Mäen kannanotto sotaan, jossa kaivataan rauhan vallankumousta. Dylanin ja Bob Marleyn jälkeen on aika pysäyttää sota uusilla lauluilla. Albumin nimen mukaisesti Love Is Hard. Rakkaus on keskiössä ja esimerkiksi eroa rakkaistaan käsitellään monellakin tasolla, käymättä jääneitä keskusteluja.

Elämän maku säilyy läpi levyn. Favorite Hippies-yhtyeen soiton tietty karheus, maanäheisyys tukee hyvin Örjanin tekstejä. Soittoa ei sliipata ja puleerata. Ponnistetaan the Bandin ja Crazy Horsen luomalta pohjalta, mutta tehdään omaa juttua.

Vaikka mukana on kipakkaa countrypolkkaa ja Rollari-rokkikin, musiikissa eivät lyö suuret vaahtopäät vaan  yleiskuva on mietiskelevä  ja rento. Tästä hyvät esimerkit ovat, allekirjoittaneen suosikkiraidat,  keinuva, pitkä luenta You showed me the way, jossa Favorite Hippies soi täyteläisimillään ja riisuttu Where do we go, jossa Örjan duetoi Anna-Lena Winterin kanssa. Molemmissa Mäki näyttää myös kyntensä loistavana kitaristina.

Kaunisvaaran Claptonista on kuitenkin kasvamassa  myös tarinankertoja, joka petraa levy levyltä ja seuraavaa albumia jää odottamaan mielenkiinnolla.

Livenä Favorite Hippies-yhtyettä pääsee kuulemaan  pohjoisessa viimeistään ensi kesänä, jolloin yhtye esiintyy Luulajan Hamnfestivaaleilla ja Pajalan markkinoilla.