Lapista viisi laulajaa Seinäjoen tangokisan nettiäänestykseen

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014 -laulukilpailun tuomaristo on kuunnellut kaikki kilpailun 357 esikarsintalaulusuoritusta. Heidän joukostaan on seuraavaan kilpailuvaiheeseen valittu 100 laulajaa.

Lapista seulan läpäisivät Tapio Jankkila ja Markus Savolainen Keminmaasta, Jarkko Honkanen ja Piia Karppinen Rovaniemeltä ja Katja Jakku Kemistä.

Tapio Jankkila on tuore Lapin tangokuningas ja samaisilla Aavasaksan tangokarnevaaleilla kuningatarkisassa menestyi myös Piia Karppinen, joka tuli toiseksi.

Markus Savolainen osallistui Seinäjoen kisaan viime vuonna ensi kertaa, mutta Katja Jakku taas on ollut mukana jo puolisenkymmentä kertaa, parhaan sijoituksen oltua kahdeksan parhaan joukossa.

Kemijärveläislähtöinen Jarkko Honkanen on julkaissut jo kolme albumia, mutta moni muistaa hänet myös hänen kotikaupunkiinsa sijoittuvasta, suositusta Taivaan tulet tv-sarjasta, jossa hän esiintyi useaan otteeseen.

Näytteet 100 kilpailijan laulusuorituksista julkaistaan osoitteessa yle.fi/tangomarkkinat maanantaina 12.5. klo 14. Samalla alkaa yleisöäänestys, joka kestää 26.5. asti.

Tangomarkkinat tangolaulukilpailun 2014 tuomaristossa ovat Arja Koriseva, Milana Misic, Eeva Kontu, Ilkka Vainio sekä tuomariston puheenjohtajana Martti Haapamäki.

Ensi kesänä Seinäjoen Tangomarkkinat viettää 30-vuotisjuhliaan ja tapahtuma järjestetään 9.-13. heinäkuuta.