Lapin tangokuninkaalliset serkuksia

– Tähtirannan karsinnoissa Keminmaassa selvisi, että ollaan Tapion kanssa pikkuserkkuja,  Lapin tuore tangokuningatar Annika Kontio  kertoo  ”läheisestä suhteestaan” tangokuningas Tapio Jankkilaan.

annikakontio3

Lapin tangokuninkaalliset

– Eikä siinä kaikki.Veljeni Aki Alamikkotervon kanssa Tapiolla on ollut nuorena bändi, jossa Aki oli solistina ja nyt ensitapaamisemme jälkeen ollaan Tapion kanssa suunniteltu yhteiskeikkoja hänen Maestro-yhtyeensä kanssa.

Laulaminen on siis Annikalla verissä ja hän sanookin, että se on hänelle sydämen asia. Viime vuonna Lapin Tangokarnevaaleilla hän hävisi niukasti Susanna Kunnarille, mutta nyt tuli voitto.

– Päätin katsoa vielä kerran, miten käy ja se kannatti. Osallistuin koska rakastan tangojen laulamista ja olen myös kilpailuhenkinen.

Hän on osallistunut lukuisiin kisoihin ja voittanut muun muassa ensimmäisen Somero Soikoon-laulukilpailun vuonna 2001.

– Viime vuonna olin myös tangomarkkinoilla mukana Turussa asti. En sieltä jatkoon päässyt, enkä aio enää osallistua, koska se ei ole ollenkaan laulukilpailu, Annika tokaisee.

Tervolasta kotoisin oleva Kontio muutti kahdeksan vuotta sitten juurilleen ja työskentelee nykyisin paikallisessa osuuspankissa.

– Asuin Järvenpäässä aiemmin ja etelässä keikkailin ihan työkseni  parisen vuotta, jonka jälkeen pidin taukoa lähes kymmenen vuotta .

Etelässä asuessaan hän osallistui myös Ikaalisten artistikoulutuksen vuonna 2003, jolloin hän pääsi mukaan kurssilla tehdylle Tähden Tähden-kokoelmalevylle kappaleella Trooppinen yö.

Varsinainen oma esikoislevy ilmestyi kuitenkin vasta tänä keväänä. Singlellä hän laulaa kauniin Toivo Kärjen ja Tuula Valkaman kirjoittaman valssin Rakkaus ja Rauli ”Badding” Somerjoen hauskan Kukkolaulun.

Annika Kontio tanssittaa rovaniemeläisiä tänään 16.7. Sääskisafari-kiertueen yhteydessä  Lordi-aukiolla.