Kuukkeli: PIRKKA-PEKKA PETELIUS Ylläksen Huipulla Puhaltaa -tapahtumassa viikonloppuna

PPPirti2– Tarkoitukseni ei ole olla ylimielinen, mutta minua ei jännitä enään mikään, eli pitäisiköhän tässä oikein huolestua, toteaa 4.–6.2. järjestettävälle  Huipulla Puhaltaa  -viikonlopulle saapuva Pirkka-Pekka Petelius kysymykseen, onko hänellä pupuja pöksyissä noustessaan lavalle festivaalin säestysorkesterina toimivan Boston Promenaden kanssa.

Perjantaina ravintolamaailma Taigassa esiintyvän Peteliuksen lisäksi tapahtumassa esiintyy lauantai-iltana tähtenä oleva Irina.

Perjantaina ja lauantain säestysorkesterina toimiva Boston Promenade koostuu viidestä solistista, kahdestakymmenestäyhdestä soittajasta sekä kapellimestarista. Vuonna 1964 perustettu big band -orkesteri on erityisen tunnettu laajasta puhallinarsenaalistaan.

Musiikki on jazziskelmää

Loppuvuodesta uuden albumin julkaisseen Peteliuksen edellisestä levystä on kulunut toistakymmentä vuotta, ja tuona aikana mies on ollut esillä enemmän näyttelijänä kuin laulajana.
Huipulla Puhaltaa tapahtuman taiteellisena johtajana toimivan Sami Pitkämön sävellyksistä ja Pirkka-Pekka Peteliuksen teksteistä koostuva Irti- niminen uusi pitkäsoitto sisältää nykyisin harvemmin kuultavaa, herkkää ja vakavaakin jazziskelmää.

Huumorimiehenä tunnettu Petelius ei kuitenkaan ole hylännyt hauskuutteluja, vaan kaikella on aikansa.
– Ei niitä tyylilajeja voi verrata keskenään. Tykkään ihan mahdottomasti tehdä molempia ja millekään uudelle en sano heti ei, Pirkka-Pekka vakuuttaa.
– On hienoa, kun saa tehdä monenlaista taidetta. Uudet lauluni ovat eräänlaisia tilannekuvia.

Kolarissa  syntynyt laulu

Pirkka-Pekka Petelius on tehnyt pitkän uran esiintyvänä taiteilijana, ohjaajana ja laulajana, mutta myös luontotoimittajana. Ei siis ole ihme, että mies kertoo vierailevansa Lapissa useita kertoja vuodessa.

Ylläksellä Petelius muistelee käyneensä ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla. Erääseen pohjoisen matkaan liittyy myös uuden cd:n nimikappale, jonka teksti sai toissakesänä alkunsa Kolarin rautatieasemalla.

– Tulen Ylläkselle ihan kivoilla fiiliksillä. Kun Boston Promenade on mukana, se avaa musiikkiini ihan uuden näkymän. Olen sitä mieltä, että puhaltimet tekevät orkesterin, Petelius pohtii.
– Yleisö on ottanut uutukaiseni hyvin vastaan. Esitin ensimmäisen kerran Irti- levyn kappaleita Viapori Jazzissa Helsingissä, ja konsertti sai todella hyvät arvostelut.

Haaveissa alkukesän Lappi

Lintubongausta ja muuta luonnontarkkailuun liittyvää harrastava Pirkka-Pekka Petelius kertoo Lapissa olevan talvisinkin hyvät mahdollisuudet siivekkäiden seuraamiseen.

Vastikään Itä-Lapista palannut Petelius luettelee nähneensä matkallaan tiaisten ja muiden peruslintujen lisäksi myös riekkoja ja kuukkeleita.

Yhdeksi haaveekseen hän mainitseekin mahdollisuuden tulla joskus pohjoiseen touko-kesäkuun vaihteessa, aikaan, jolloin luonto herää ja lintujen laulua kuulee lähes vuorokaudet ympäriinsä.

– Lappilaisuus kiehtoo. Siellä teillä elämänmeno on ajattomampaa ja rauhallisempaa. En halua enään suorittaa mitään. Ihminen on luotu olemaan ihminen eikä tekemään koko ajan jotain, Pirkka-Pekka pohtii ja toivoo Taigan konserttiin saapuvien ottavan konsertissa rennosti ja nauttivan musiikista.

kuukkelilogo

Teksti: JUKKA

www.kuukkeli.com