Kevyen musiikin SUOMI100-suosikit valittu

YLE Radio Suomen kuuntelijat ovat äänestäneet itsenäisyyden ajan ikimuistoisimmat suomalaisen kevyen musiikin sävellykset ja sanoitukset.

Kunkin kategorian yleisöäänestyksen voittanut kappale pääsee Rajaton-yhtyeen albumille syksyllä 2017. Albumi juhlistaa 100-vuotiasta Suomea ja 20-vuotiasta Rajatonta.

Esimakua levystä on saatu jo versiolla Rauli Badding Somerjoen Paratiisista, josta erityislaatuisen tekee se, että siinä kuullaan Baddingin alkuperäinen lauluraita, jonka ympärille Rajaton on tehnyt a cappella-sovituksen.

Yllättäen kansanäänestyksessä Paratiisi ei voittanut kuitenkaan 1970-luvun kategoriaa, vaan voiton vei niukasti Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija ja kolmas oli Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen.  

Pohjoista väriä Suomi100-mitalistien joukossa ei ole, mutta kylläkin kärkikymmenikköön pääsivät lappilaisnimet CMX, Suvi Teräsniska, Antti Tuisku ja Jukka Poika.

Äänestystulokset:

1920-40 -luvut

Tapio Rautavaara: Päivänsäde ja menninkäinen 38.11%

Leif Wager: Romanssi  20.71%

Viljo Vesterinen: Säkkijärven polkka  16.06%

 1950-60 -luvut

Reijo Taipale: Satumaa  24.73%

Kaj Chydenius: Sinua sinua rakastan  19.01%

Olavi Virta: Täysikuu  14.6%

https://www.youtube.com/watch?v=y_htiJPaIlo

1970-luku

Lasse Mårtenson: Myrskyluodon Maija 19.73%

Rauli Badding Somerjoki: Paratiisi 19.46%

Hector: Lumi teki enkelin eteiseen  11.24%

(6. Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä  8.27%)   

https://www.youtube.com/watch?v=pT4dMrX_6vY

1980-luku

Juha Vainio: Albatrossi  17.53%

Kirka: Surun pyyhit silmistäni  10.75%

Eppu Normaali: Murheellisten laulujen maa 10.44%

 1990-luku

Jari Sillanpää: Satulinna  21.38%

Kari Tapio: Myrskyn jälkeen 20.56%

Ultra Bra: Sinä lähdit pois  13.14%

(7. CMX – Ruoste 4.77%)   

2000-luku

Yö: Rakkaus on lumivalkoinen 21.94%

PMMP: Lautturi  15.13%

Juha Tapio: Kaksi puuta  11.85%

2010-luku

Jenni Vartiainen: Missä muruseni on  24.93%

Tuure Kilpeläinen: Valon pisaroita  13.98%

Haloo Helsinki!: Maailman toisella puolen  10.66%

(8.Suvi Teräsniska: Jos mikään ei riitä  4.8% , 10. Jukka Poika: Älä tyri nyt 3.35% &  11. Antti Tuisku: Hyökyaalto 2.9%)

www.yle.fi