Enää pari viikkoa aikaa, kun länsirajalla soi 36. Kalottjazz & Blues. Kun naiset ovat festivaalin pykänneet pystyyn, se myös kuuluu ja hyvä niin, sillä maittavan monipuolisen kattauksen ovat saaneet aikaiseksi. Aiemmin Väylän Pyörre on jo esitellyt lukijoille Marjo Leinosen (feat. Jukka Orma) ja Nina Tapion , muttei sovi myöskään unohtaa menestyneitä, vahvoja laulajattaria Lisa Nilssonia ja Emma Salokoskea.
Rohkeimmat ruotsalaiskriitikot ovat nimenneet Lisa Nilssonin Monica Zetterlundin manttelinperijäksi. Parhaiten hänet tunnetaan Mauro Scoccon tuottamasta pophitistä Himlen runt hörnet vuodelta 1992, mutta tuon jälkeen hänet on opittu tuntemaan myös jazzin, soulin ja latinalaisamerikkalaisen musiikin; brasilialaisen samban ja bossanovan tulkkina.
Kalottjazzissa kuullaan laaja kirjo lauluja Lisan uran varrelta. Omien kappaleiden lisäksi myös muun muassa Donny Hathawaytä, Burt Bacharachia ja Michel Legrandia. Häntä säestää Norrbotten Big Band.
Nilsson lasketaan Ruotsin parhaiden joukkoon, eikä ole sattumaa, että Lisalle soitetaan, kun tarvitaan varmaa laulajaa kuninkaallisiin häihin tai hautajaisiin. Kotimaansa lisäksi Lisa on suosittu Tanskassa, onpa tuttu suomalaisillekin tehtyään edesmenneen Aki Sirkesalon kanssa dueton Mysteriet.
Voi melkein sanoa, että tämän vuoden juhlilla naiset laulaa ja miehet komppaa. Emma Salokoskella on kovin komppaaja taustallaan, Ilmiliekki-kvartetti, jonka riveistä löytyvät muun muassa trumpetisti Verneri Pohjola ja kosketinsoittaja Tuomo Prättälä. Tällä kerralla mennään kuitenkin Emman ehdoilla ja ohjelmisto pohjaa hänen levyynsä Ligger du fortfarande i sängen!, joka koostuu suomenruotsalaisiin ja ruotsalaisiin runoihin sävelletyistä kappaleista.
Lyyrinen ote on myös jazzkonkari Sid Hillen Foreign Friends-yhtyeellä. Jännä kuulla, miten turkkilaislaulaja Anni Elif Egecioglulta ja yhtyeeltä taipuu jazzpoljennolla supisuomalainen Suvivirsi, J. Karjalaisen Sankarit tai viisubiisimme Hard rock hallelujah.
Paljon muutakin mielenkiintoista on luvassa, mutta Kalottjazz & Bluesin nuoriso-osastosta vielä vähäsen. Kärkenä on tietenkin, jo kolme albumia julkaissut Milo & Moses, mutta Lappian soittajien lisäksi nyt on mukana myös Piteåssa musiikkioppinsa saaneita soittajia, jotka esiintyvät nimellä Fyra glada musikanter.
TornioHaaparannan yhteistyö Piteån kanssa on enemmän kuin kannatettavaa, sillä kaupunki on tuottanut runsaasti lahjakkaita muusikoita Ruotsin musiikkielämän kärkeen.
Radiotoimittajana Piteåssa toiminut Janne Niska muistaa yhdeltä istumalta suuren joukon kaupungissa musiikillisen ensioppinsa saaneita. Ensimmäisenä Kornet-yhtyeen ja siitä pianisti Stefan Nilssonin ja kitaristi Stefan ”Pygge” Björklundin, sitten Bo Kaspers Orkesterin laulajan Bo Sundströmin, basisti Petter Olofssonin Norbottens Big Bandistä, joka on soittanut myös Movitsissä, kun se löi läpi USA:ssa 2009, brittibändi Glasvegasin rumpali Jonna Löfgrenin, joka on soittanut myös Hurulan ja Anna Terheimin kanssa, rumpali Åke Sundqvistin, joka on soittanut kaikkien kanssa: ABBA , Mats Ronander, Eva Dahlgren, Raj Montana Band, Jerry Williams, Tomas Ledin, Sanne Salomonsen, Kim Larsen, Low Budget Blues Band, Roffe Wikström jne.
Ps. Blues Nightissa myös mukana,,,