JARKKO HONKASELTA tulossa uran paras albumi

Jarkko Honkasen Taigalta tuli radiosoittoon tänään sinkku Kaipuun kyyneleitä. Se on nimilaulu Lapin miesten 28. tammikuuta Rovaniemellä Pohjanhovissa julkaistavalta albumilta.

– Kappale on reipas country-iskelmä. Se kertoo monelle tutun tarinan maalta kaupunkiin muuttavan nuoren haaveilijan matkasta valoihin ja vilskeeseen. Eräänlainen opintomatka, Honkanen avaa kirjoittamaansa tekstiä, johon sävelen on tehnyt yhtyeen kapellimestari basisti Tero Ylisirkka.

Jarkko on erityisen innoissaan, että hän on saanut tehdä tulevan Kaipuun kyyneleet-albumin oman Taiga-yhtyeensä kanssa.

– On tätä ootettukin. Pitää panna kohta hänkselit ko ei meinaa housuissa pysyä,  laulaja vitsailee.

Taiga on ollut kasassa jo kymmenen vuotta ja  Jarkon ja Teron lisäksi siihen kuuluvat kitaristi Risto Mattanen ja rumpali Matias Sassali. Taiga on myös tuttu teeveestä, sillä se on esiintynyt suositussa Taivaan Tulet-tv-sarjassa.

Ennakkoon Kaipuun kyyneleet-pitkäsoiton kuulleet, vakuuttavat, että kyseessä on ehdottomasti Jarkon paras ja monipuolisin levy.

Aiemmin kemijärveläislähtöinen Honkanen on julkaissut kolme albumia sooloartistina: Hetken kestää onni kerrallaan (2009), Illaksi kotiin (2011) ja Ennen kuin aamu koittaa  (2012). Hänet kansa muistaa  myös  vuoden 2014 Seinäjoen tangomarkkinoiden kuningasfinaalista.

Tulevan Kaipuun kyyneleitä-pitkäsoiton voi tilata julkaisupäiväksi 28.1. kotiin Verkkokauppa Kuukkelista.

Lapin keikat:

  • To 28.1. Hotelli Pohjanhovi, Rovaniemi (Levynjulkkarikeikka)
  • Pe 19.2. Mestarin Kievari, Kemijärvi (Badding)
  • La 20.2. Hotelli Sodankylä
  • Ti 23.2. Äkäshotelli, Kolari
  • Pe 26.2. Vanha Mestari, Rovaniemi (Badding)
  • La 27.2. Laren Baari, Tornio
  • Su 20.3. Riemuliiteri, Äkäslompolo
  • Pe 1.4. Kemijärven VPK
  • La 2.4. Hotelli Pohjanhovi, Rovaniemi
  • Su 3.4. Tunturihotelli Levi, Kittilä
  • Ma 4.4. Äkäshotelli, Kolari
  • Pe 22.4. Tunturihotelli Levi, Kittilä
  • La 23.4. Äkäshotelli, Kolari
  • La 14.5. Hotelli Sodankylä