Rovaniemellä asuva JANNE RAAPPANA ”jättää” TAIKAKUUn, tilalle JUHA METSÄPERÄ
TaikakuuJanne

Taikakuu

Taikakuun pitkäaikainen solisti Janne Raappana jää keikkatauolle. Bändi on bookannut uudeksi tulevaksi solistikseen Juha Metsäperän.

– Olen tehnyt keikkaa nyt putkeen Taikakuun solistina yli 15 vuotta. Nyt on hengähdystauon, eli reilun mittaisen  ”virkavapaan” paikka. Uudet tuulet puhaltavat  myös sen osalta, että muutin ruuhka-Suomesta takaisin Lappiin jokin aika sitten.

-Joskus on hyvä pysähtyä ja pitää luovaa taukoa, vaikkakaan en ole minnekään katoamassa ja tämä kevät ja kesä mennään vielä täysillä Taikakuun riveissä, kertoo nykyisin Rovaniemellä asuva Janne.

Varsinaista Raappanan paluupäivää ei ole määritelty. Hän jatkaa yhtyeen solistina tällä erää 19.7. saakka. Sen jälkeen orkesteri jää  parin viikon kesälomalle ja ensimmäinen keikka uudella solistilla nähdään elokuussa 2014.

Juhametsapera

Juha Metsäperä

Oululainen Juha Metsäperä, joka on tehnyt hienoa soolouraa ja julkaissut jo neljä albumia, astuu Taikakuun riveihin hyvillä mielin:
– Kun kysely liittyä bändin jäseneksi ja laulajaksi tuli, ajattelin pienen puntaroinnin jälkeen, että miksipä ei? Tunnen heidät hyvin vuosien varrelta. Musiikissamme on hyvässä suhteessa paljon samankaltaisuutta, niin että voisimme hyvinkin täydentää toisiamme.
– Tässä vaiheessa uraani ajattelin, että pieni irtiotto ja kaavan rikkominen tekisi hyvää. Olen tästä erittäin innoissani ja uskon, että voin tuoda Taikakuuhun mukanani uusia värejä ja sävyjä.

Taikakuun perustajajäsen ja kitaristi Samppa Komokallio sanoo, että Jannen paussille jääminen ei tullut yllätyksenä ja päätös syntyi kaikessa yhteisymmärryksessä.

– Onneksemme Juha Metsäperä ei kauan miettinyt, kun kysyimme häntä mukaan Taikakuuhun. Mahtava laulaja, joten tästä ei voi kuin syntyä jotain hienoa! Muutoksen myötä basson varteen tarttuu myös Juhan Resiina-bändistä basisti Marko Pekkarinen. Taikakuu-perhe kasvaa siis viisihenkiseksi.

Taikakuu vietti viime vuonna 15-v. juhlavuottaan ja on levyttänyt uransa aikana jo 7 albumia, yhden kokoelman ja DVD:n. Uusin albumi nimeltään Tunne julkaistiin viime kesän alussa (Sony Music). Taikakuu on historiansa aikana saavuttanut paljon: Meriiteistä löytyy Vuoden viihdyttäjä, EMMA-palkinto ja lukuisat Kuukauden levy -palkinnot ja oma Saanko luvan -TV-ohjelma, sekä Kesäillan Valssi -TV-kiertueorkesterin pesti.

Tässä tulevia Lapin keikkoja, joilla Janne Raappana on vielä mukana ennen keikkataukoa:

su 9.3. Riemuliiteri, Kolari
ma 10.3. Hotelli Levitunturi, Kittilä
to 13.3. Tunturihotelli Saariselkä, Inari