IIRO RANTALAN John Lennon-tribuutti myös Rovaniemelle

IiroRantalaheroTänään tulee kuluneeksi 35 vuotta, kun John Lennon ammuttiin New Yorkin asuntonsa edustalle. Lokakuussa hän olisi täyttänyt 75 vuotta, jos hän olisi saanut elää.

iirorantala15Pianisti Iiro Rantalalle John Lennon oli yksi suurimmista esikuvista. Hänen keväällä ilmestynyt My Working Class Hero-albumi on tribuutti x-Beatlelle ja hänen musiikilleen.

-Kuulin John Lennonia ennen kuin tiesin mitään jazzista. Happy Xmas, War Is Over oli ensimmäinen kosketus hänen musiikkiinsa. Lauloin sen kuoron mukana joulukonsertissa, Iiro muistelee.

-Jo silloin ihmettelin, kuinka tämä kaveri pystyi kirjoittamaan jotain niin yksinkertaista, mutta niin voimakasta.  Syyn löysin vilpittömyydestä.  Lennon uskoi asioihin, joista lauloi. Hän uskoi, että ihmiset kykenevät elämään rauhassa tällä planeetalla, mutta valitettavasti näin ei ole käynyt.

Rantala on kuitenkin varma, että Lennonin tähti tulee loistamaan  ikuisesti. Hänestä  Johnin laulujen sanoma on aina ajankohtainen, tärkeä ja koskettaa nuoria sukupolvesta toiseen.

My Working Class Hero-albumilla  ovat mukana muun muassa  Norwegian Wood,  Imagine, Woman, All You Need Is Love,  Watching The Wheels,  Help ja Working class hero, joita kuullaan myös sunnuntaina 27. joulukuuta klo 16.00 Rovaniemen Korundissa, jonne Iiro saapuu konsertoimaan.

My Working Class Hero-levy ei ole kuitenkaan mikään cover-kokoelma. Iiro on sisäistänyt Lennonin musiikin ja tekee maailmankuuluista lauluista itsensänäköisiä ja antaa sydämensä laulaa.  Hän käyttää ajoin jazzin ilmaisuvapautta. Välillä hän taas seuraa läheltä teemaa tai melodiaa, mutta asettaa sen uuteen harmoniseen kontekstiin.

My Working Class Hero on Iiron kolmas sooloalbumi. Niistä myös maailmalla palkittu Lost Heroes on tribuuttilevy. Tosin Rantala vastaa sävellyksistä suurelta osin itse. Kunniaosoituksen saavat muun muassa Jean Sibelius, Pekka Pohjola, Jaco Pastorius, Bill Evans, Oscar Peterson ja Esbjörn Svensson.

Ennen soolouraansa hän levytti ja kiersi maailmaa Trio Töykeiden kanssa 18 vuotta. Hän on tehnyt myös musiikkia elokuviin, teattereille, televisioon ja isännöinyt muun muassa suosittua rajoja rikkovaa Iiro Irti-tv-ohjelmaa.