”Heimo Haitto oli ylittämätön viulisti”
Näin otsikoi Helsingin Sanomat ja valitsi hänen yhdessä Radion sinfoniaorkesterin kanssa tehdyn Live in Concert -CD:n yhdeksi vuoden 2015 parhaista levyistä.
Se sisältää äänitykset vuosilta 1964 ja 1979 Niccolò Paganinin ja Henri Vieuxtempsin viulukonsertoista.
Helsingin Sanomien kriitikko Veijo Murtomäki kirjoittaa muun muassa: ”Kuunnellessa Niccolò Paganinin viulukonserton nro 1 esitystä ei voi muuta kuin huokailla ihastuksesta. Tätä suomalaisen viulismin huippuhetkeä ei käsittääkseni kukaan myöhempi suomalaisviulisti ole ylittänyt.”
Rondon Antti Häyrynen on yhtä lumoutunut Heimo Haiton Paganini-esityksestä. Hänen mielestä levyn toisessa Henri Vieuxtempsin konsertossa Haiton virtuoosinen palo ei yllä läheskään samalle adrenaliinitasolle :
”Paganinin välillä kieltämättä ohuen musiikin Haitto sytyttää liekkeihin. Hän soittaa osansa kuolemaa halveksuvalla riskillä, ilman turvaverkkoa. Mitään ei pyydetä, eikä anneta anteeksi ja siitä syntyy viulutaituri, jonka soitossa elämä tuntuu kaksisataaprosenttisesti.”
Heimo Haitto syntyi Viipurissa 1925 ja kuoli Espanjan Marbellassa 1999.
Soittamisen hän aloitti Torniossa, jonne hänen veturinkuljettajaisä sai siirron Heimon ollessa kolmevuotias. Ensimmäiset opit hän sai isältään, joka soitti Tornion salonkiorkesterissa. Hänen lahjakkuuden huomioivat myös paikalliset musiikkimiehet Ossi Routavaavara ja Johannes Oivo, jotka kannustivat isää hankkimaan pojalleen lisäoppia. Näin kävikin ja 9-vuotiaana Viipurin musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo otti nuorukaisen suojelukseensa ja matka maineeseen ja maailmalle alkoi.
Usein Haitto teki pitkiä kiertueita Suomeen ja eräässä haastattelussa 1960-luvulla hän kertoi kotipaikakseen kokemasta rajakaupungista muun muassa:
”Torniossa käynti oli elämys! Kiertelin siellä ympäriinsä, kaikkialla. Kaikki oli hämmästyttävän entisellään, uutta olivat vain talot Saarenpäässä ja seminaarin tienoilla. Kävin siellä tullitalon takanakin, entistä kotianikin katsomassa. Siellä se oli, vanha Lillebäck. Menin kansakoululle, asetuin pulpettiin, katselin ja kiertelin ja monet muistot ja toverit palasivat mieleen. Tuntui ihmeelliseltä olla siinä, olla pieni poika jälleen.”