Heidi Kyröllä pulaa keikoista

20-vuotistaiteilijajuhlaa tänä vuonna viettävä, neljän kultalevyn artisti Heidi Kyrö valittaa Iltamakasiinin haastattelussa keikkojen vähyyttä.

– Vuosi on selkeästi lamavuosi. Useamman vuoden ajan keikat ovat vähentyneet. Hintojen polkemisessa ei ole järkeä. Vuositasolla keikkoja on joitakin kymmeniä. Viime vuonna oli lähes 100. Tänä vuonna olen tehnyt vain kaksi keikkaa, laulajatar kertoo, mutta sanoo, että omassa laulukoulussa kuitenkin riittää töitä.

Heidi on julkaissut taiteilijajuhlansa kunniaksi maxi-singlen Uutta, vanhaa – ja jotain sinistä.

Mukana on yksi aivan uusi laulu, Tiibetin hiekkaa, sekä muutama uudelleen tehty yleisön suosikki (mm. varusmiesten TOP 3 -listalla keikkuva 270 päivää), unohtamatta tietenkään sitä kaikkein Suurinta, Sun Suomineitos oon.

Levyä on painettu 1000 kappaletta, eikä sitä voi ostaa kaupoista, mutta keikoilla Heidi lupaa pitää niitä mukana, jotta uskollisimmat ihailijat voivat täten saada omat keräilykappaleensa.

Juhlavuoden kunniaksi on suunnitteilla myös kokoelmalevy ja aivan täysin uutta albumia on lupa odottaa vuonna 2014.

Heidi tunnetaan myös hiteistään Minä ja AlexPäivänvaloonTuu bailaamaan ja Kevät.