HECTORilta joulukeikkoja ja uusi albumi

Hector_2011_SIELTÄ TÄÄLTÄ Helsingissä jo perinteeksi muodostunut Hectorin joulunalusajan konsertti nähdään tänä vuonna kolmella paikkakunnalla.

Hectorin ”LÄSNÄ”-konsertit esitetään Turun Logomossa 2. joulukuuta, Helsingin Kulttuuritalossa 5. joulukuuta ja Tampere-talossa 8. joulukuuta. Lipunmyynti konsertteihin alkaa lauantaina 5. lokakuuta.

Hectoria työllisti reilusti toista vuotta paitsi hänen viikottainen radio-ohjelmansa YLEn Radio Suomessa, myös roolityöt Lahden kaupunginteatterin Hair-musikaalissa. Nyt taiteilijalla on jälleen aikaa musiikin tekemiselle ja hän on valmistelemassa yllätyksellisiä konsertteja yleisölleen.

– Joka vuosi ohjelmisto on ollut hieman erilainen, Hector toteaa.

– Mukaan valitaan monipuolisesti vanhoja hittejä, mutta myös sellaisia albumiraitoja, joita ei ole kuultu aikaisemmin livenä. Mukana saattaa olla myös jotain jouluista tai jopa kantaesityksiä uusista kappaleista.

Hector paljastaakin valmistelevansa vihdoin uutta levyä Power Bandin nokkamiehen, tuottaja Okko Larun kanssa.

– Tavoitteena on julkaista ensi vuonna uusi albumi kun 10 vuotta tulee täyteen Ei selityksiä -albumin julkaisusta”, Hector kertoo.

Mukana tämän vuoden ainoissa konserteissa sekä tietenkin myös tulevalla levyllä on Power Band, jonka muuntautumiskyvyn ansiosta Hectorin visuaalisestikin näyttävät konsertit voivat olla mitä tahansa kamarimusiikkihenkisen tuokion ja muhkean rock-show’n väliltä.

HECTOR & HIS POWER BAND

Hector, laulu / kitara

Okko Laru, rummut

Masa Maijanen, basso

Jarmo Nikku, kitarat

Timo Kämäräinen, kitarat

Matti Kallio, koskettimet, irlanninhuilut & laulu

Esa Kotilainen, koskettimet

Panu Syrjänen, saksofonit

Janne Toivonen, trumpetti