HECTOR marraskuussa Rovaniemelle

Hector

Marraskuussa julkaistava albumi Hauras on Hectorin ensimmäinen uusi albumi kymmeneen vuoteen. Sen myötä Suomi-rockin suurmies lähtee 16 areenakonserttia käsittävälle kiertueelle. Levyn ensimmäinen single Tavallinen suomalainen mies julkaistaan juhannuksen jälkeisenä maanantaina eli 23. kesäkuuta.

Perjantaina 14. marraskuuta Hector konsertoi Rovaniemen Lappi Areenalla.

Hector on monista esiintymispyynnöistä huolimatta pitänyt viime vuodet matalaa profiilia ja pysytellyt poissa estradeilta ja levytysstudioista. Hectorin edellinen, koko maan kattava nostalginen konserttikiertue  Aikamatka 1966-2011  tapahtui syksyllä 2011. Bändinä oli myös tuolloin tutuksi tullut Power Band-kokoonpano, vierailevana tähtenä Freeman.

Vuosina 2012-2013 Hector esiintyi Lahden Kaupunginteatterin Hair-musikaalissa, Vietnam-veteraanin roolissa.

Edellinen levy Ei Selityksiä ilmestyi syksyllä 2004, myyden platinaa. Levyn soitetuimpia kappaleita olivat Kuunnellaan vaan taivasta, Kun rakkaus saapuu kaupunkiin, Lähes onnellinen mies ja Olishan se hienoo.

Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden pioneereihin kuuluvan Hectorin ura alkoi kouluaikaisessa rautalankabändissä Les Miragesissa 60-luvun alussa. 19-vuotiaan lukiolaisen esikoissingle Palkkasoturi julkaistiin alkuvuodesta 1966 ja nousi Suomen listakärkeen.

Koko kansakunnan tuntemia hittejä Hectorilla riittää: Mandoliinimies, Nostalgia, Olen hautausmaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Herra Mirandos, Asfalttiprinssi, Lapsuuden loppu, Ake Make Pera ja mä, Laura, Kuinka voit väittää, Hannikaisen baari, Kissojen yö, Ei mittään, Eurooppa, Jos sä tahdot niin, Juodaan viinaa, Yhtenä iltana ja moni, moni muu.

Syksyn konserttikiertueella ja myös tulevalla levyllä on Okko Larun johtama, entisestään kasvanut Power Band, jonka ammattitaidon ja muuntautumiskyvyn ansiosta Hectorin visuaalisesti yhä näyttävämmät konsertit voivat olla mitä tahansa akustishenkisen suvantotuokion ja muhkean rock-show’n väliltä.

Lipunmyynti alkaa Menolipussa, Lippupalvelussa ja Lippupisteessä maanantaina 23. kesäkuuta kello 9.00.