Harmonikan ihmemies Kimmo Pohjosen ja tanssija Minna Tervamäen kantaesitys Oulussa

Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen ja tanssija-koreografi Minna Tervamäen  teoksen Bright Shadow kantaesitys nähdään Oulun Musiikkijuhlilla keskiviikkona 13.3.2013.

Taiteilijoiden yhteistyö alkoi Kansallisoopperan lavalta vuonna 2011, jolloin ensikohtaaminen hurmasi yleisön ja oli alusta alkaen selvää, että tämä harvinaislaatuinen yhteistyö saa jatkoa. Bright Shadow -teos peilaa kahden vahvan taiteilijan vastavoimia. Pohjosen väkevä energia haastaa herkän ja intensiivisen Tervamäen.

Harmonikkataiteilija Pohjosen kansainvälinen suosio pohjautuu hänen kykyynsä irrottautua ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kaikesta tavanomaisesta ja tutusta. Pohjonen on uransa aikana esiintynyt yli 500 kansainvälisellä festivaalilla ja maailman arvostetuimmissa konserttitaloissa. Hänen tavoitteena onkin ollut löytää musiikissa se mitä ei vielä ole tehty, muttei koskaan itse musiikin kustannuksella.

Tähtitanssija Tervamäen menestyksekäs ura on koostunut kaikista tärkeimpien klassikkobalettien päärooleista ja yhteistyöstä useiden nykykoreografien kanssa. Tervamäki nimitettiin Suomen Kansallisbaletin tähtitanssijaksi 6.8.2009. Hän on esiintynyt gaalakonserteissa sekä vierailunäytöksissä kotimaassa ja ulkomailla. Viime vuosina Tervamäki on toiminut aktiivisesti myös koreografina.

Bright Shadow, ke 13.3. klo 19 Madetojan sali