Pohjoisesta Good Ol’ Boys Summer Tour ’15 –kiertueensa starttaava lahtelainen Francine avaa Haaparannan Ponden kesän 6.6. rokaten ja rollaten.
Samalla reissulla yhtye käy juhlistamassa myös Rovaniemen Oliver`s Cornerin synttäreitä 5.6.
Francine on tehnyt uransa aikana yksitoista pitkäsoittoa. Julkaisevina tahoina ovat toimineet My Way, Poko Rekords, Bluelight Records ja nykyään Sound Of Finlandin Fanfaari-levymerkki.
Francinen ensimmäiset kymmenen vuotta on koottu kokoelmalle Francinest (1987-1997) ja toiset kymmenen kokoelmalle The Story of Francine (1998-2007).
Nykyisin triona toimivaa bändiä on pitkän matkan varrella määritelty muun muassa termeillä 90-luvun rockabilly, punkbilly, hardbilly ja powerbilly.
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen vuonna 2008 yhtye siirtyi studioalbumilla One Step Further astetta tuhdimpaan ja rankemaan ilmaisuun, ja muutos otettiin ilolla vastaan.
Ensimmäinen Sound Of Finland -julkaisu oli helmikuussa 2010 julkaistu Trouble EP, joista singlelohkaisu Trouble soi ahkerasti radiossa.
Yhtyeen viimeisin levy on vuoden 2013 albumi Still Burning. Samana vuonna Francine teki yhteistyössä Klamydian kanssa kappaleen Isi haisee rokkenrollilta, joka on julkaistu Klamydian XXV-albumilla.
Francine kuuluu Suomen energisimpiin ja ahkerimpiin livebändeihin. Ulkomaitakin on kierretty ja yksi yhtyeen uran kohokohdista sattui viime kesälle. He pääsivät esiintymään Kalifornian auringon alle Ink’n’Iron-festivaaleille Long Beachiin. Francine sai kunnian esiintyä maailmankuulun rokkitapahtuman päälavalla! Unohtumaton keikkareissu poiki myös uuden videon, Second time around, jonka voit tsekata alta.