Count Basien hengessä Rovaniemellä ja Torniossa

”Count Basien yksi pääoivalluksista oli käyttää rytmisektiota bigbandissä eli puhaltimien toistamaa melodista riffiä soitettiin vasten rytmistä kivijalkaa. Tapa, joka myöhemmin suodattui oleelliseksi osaksi rock`n`rollia.”

Näin kirjoittaa Rolling Stone-lehden toimittaja John Swenson orkesterinjohtaja, pianisti ja säveltäjä  William ”Count” Basiestä (1904-1984). Hänet keksi vuonna 1936 kykyjenetsijä ja tuottaja John Hammond, joka toi parrasvaloihin aikanaan myös Bob Dylanin ja Stevie Ray Vaughanin.

Count Basiestä tuli yksi jazzin suurista ja hänen orkesterinsa oli alusta asti pelkistä huipuista tehty, sillä ensimmäisessä tusinassa olivat mukana jo muun muassa Billie Holiday, Lester Young, Jo Jones, Freddie Green ja Walter Page. Parhaiten hänet muistetaan kappaleista One o`clock jump,  Jumpin`at woodside, Cherokee, Good morning blues ja Hey lawdy mama.

Count Basien musiikkia kuullaan tänään 15.12. klo 18.00 Rovaniemen Korundissa ja huomenna 16.12. klo 18.00. Tornion Musiikkitalolla, pianisti Lenni-Kalle Taipaleen ja Oulu All Star Big Bandin esittämänä.

Suomalaisen kevyen musiikin monipuolisimpiin pianisteihin kuuluva Taipale loi kannuksena 1990-luvun jälkipuoliskolla ensin jazzin kautta merkkipaaluina hänen valintansa Porin vuoden taiteilijaksi 1997 ja seuraavana vuonna hänen trionsa levyttämä albumi Nothing To Hide, joka  pääsi ensimmäisenä suomalaisena jazzalbumina kultakantaan.

Musiikillinen repertuaari Taipaleella laajeni ensin Joonas Hytönen Shown kautta ja sitten levytyspuolella savukoskelaisen Jari Marjalan iskelmäalbumin Rakastan Sua Vieläkin myötä(jonka Helsingin Sanomat rankkasi genrensä parhaaksi 2001), mutta kaikkein tärkein musiikillisen maailmankuvan laajentaja Lenni-Kallen itsenä mukaan olivat Vesa-Matti Loirin kanssa tehdyt Ystävän Laulut-levytykset.

Koko kansalle tutuksi Lenni-Kalle on sittemmin tullut myös monen tv-ohjelman kautta, joista mainittakoon Pitkä Kuuma Kesä, Tanssii Tähtien Kanssa ja tulevassa Voice Of Finland-ohjelmassa hänet nähdään myös kapellimestarina.