CD: ERJA LYYTINEN, hyvän tuulen blueslähettiläs livenä
ErjaLliveinlondon2.jpg-large

Erja Lyytisen ”kynsien alta” löytyy multaa niin Missisipin kuin Tornionjoen deltaltakin (äidin puolelta).

LEVYarvioBlueslady, kitaristi-laulaja  Erja Lyytisen albumi Live In London (Tuohi records) alkaa komeasti Missisippi Fred McDowellin blueshollerilla It’s a blessing, jolla hän laulaa sydämensä pohjasta “ It’s a blessing just to live, it’s a blessing just to give…” ja show lähtee käyntiin legendaarisella 100 Clubilla.

Erja on sanojensa mittainen. Hän pitää minkä sanoissaan lupaa. Vaikka hänen sielukas acapella-esitys antaa heti kylmät väreet selkäpiihin, homma vain paranee, mitä pidemmälle konsertti etenee ja kun koko bändi pääsee täyteen vauhtiin.

Live In London on  tyylikäs ja viihdyttävä paketti, täynnä Erjan tuimaa Elmore James-kitarointia ja hienoja biisejä hänen ja kakkoskitaristi Davide Florenon kynästä.

Bluesjuurien kaivaminen on rikastuttanut Erjan musiikkia.Hänen viimeisin studioalbumi Sky Is Crying valittiin Suomessa vuoden 2014 blueslevyksi. Se oli hänen tutkimusmatkansa slidekunkku  Elmore Jamesin musiikkiin.

ErjaLliveinlondonInnostuminen  elämässä on tärkeää, niin uusista kuin vanhoista asioistakin. Elmoren  klassiset pullokaulabiisit, joita tällä livelläkin on viisi, saavat Erjan näkemyksen ja näkee, että hän nauttii niiden esittämisestä.

Esimerkiksi 1960-luvulla Elmoren tunnetuksi tekemää Shake your moneymakeria veivasivat kaikki kyläbändit kyllästymiseen asti, mutta Erjapa  antaa  uuden elämän toiselle kuluneelle klassikolle Dust my broom.  Se muuttuu hänen bändin hyppysissä levyn parhaaksi Elmore-vedoksi. Se kasvaa kuiskauksesta huudoksi.

Erja liu`uttaa slidea ja laulu leikkaa kuin veitsi. Davide luo kitarallaan draamaa, käy Erjan kanssa vuoropuhelua ja ja antaa myös hiljaisuuden soida. Rumpali Miri Miettisen ja basisti Roger Innissin hiipivä komppi käy verkkaan  jalalta toiselle ja jossain vaiheessa kuin salamaniskusta mukaan sekoittuvat Erjan puheenparret ja kiljahdukset  ja taas mennään.

Elmore Jamesin biisit ovat 1950-& 1960-luvuilta. Dust my broomin lisäksi kuullaan Person to person, Hand in hand, the Sky is crying ja It hurts me too.

Uusissa omissa kappaleissa, ilman slidea,  Erjan ääni kuuluu parhaiten  Crip of the bluesissa, johon hän upottaa tunteiden kirjonsa ja sanoja enemmän, puhuttelee bluessoitollaan. Erjan tyylikästä kitarointia parhaimmillaan on myös Everything`s fine-biisissä. Hold on together- ja Change of season-lauluissa löytyy taas mausteita muista tyyleistä niin jazzista kuin southern rockistakin.

Erja elää luomisvoimaista kautta ja levyjä syntyy tasaiseen tahtiin. Hän on parasta mainosta Suomi-bluesille, niin maailmalla kuin meilläkin, jossa hänen konserttinsa vetävät yllättävän hyvin väkeä.

Hän tuntuu onnistuvan myös livealbumeillaan. Edellinen  Song From The Road ilmestyi Ruf recordsin toimesta kolme vuotta sitten ja julkkareita juhlittiin Ylläs Jazz Bluesissa.

Samaisilla festivaaleilla  1990-luvun lopussa kuulin Erjaa myös ensi kertaa elävänä. Silloin hänen Blue Q-bändi oli enempi rock kuin blues. Sinisävelet veivät kuitenkin voiton  ja hyvä niin. Suomen Bonnie Raittiksi häntä alettiin kutsua jo 2000-luvun alussa. Vertaus sopii vieläkin; Sama karisma, positiivinen asenne ja molemmat vielä slidekitaristeina maailman huippua.