ARCHIE: Antaako Ile Vainio täyden kympin oman levy-yhtiönsä tangofinalisti Kyösti Mäkimattilalle?
KyostiMakimattilaSeppoHagfors

Kyösti Mäkimattila (kuva:Seppo Hagfors)

Archie3Ile Vainio on mukava mies ja Varjokuva ja sen solisti Kyösti Mäkimattila loistavia tanssimusiikin ammattilaisia.

Kummastusta muissa levy-yhtiöissä on herättänyt kuitenkin, että Vainion levy-yhtiö AXR Music on asettanut kisaan kaksi omaa pitkän uran tehnyttä artistia, Kyöstin lisäksi Bablon ja Ile vielä istuu finaaliraadissa, joka valitsee tangokuninkaan.

Eräskin levyfirman pomo kirjoittaa: ” YLE ei saisi olla tällaisessa osallisena. Hyvä jos asiasta puhuttaisiin enemmän, sillä se syö viihteeltä uskottavuutta.”

Kun valintaprosessia on seurannut, käytännössähän voitaisiin ensi vuonna nimetä esimerkiksi Reijo Taipale ja Eino Grön suoraan finaaliin ja siitähän varsinainen jännitysnäytelmä saataisiin aikaiseksi.

Toinen juttu, mikä on aiheuttanut napinaa, varsinkin laulajissa, etteivät finalistit ole samalla viivalla. Vainion tallin artistilla  on moninkertainen fanipohja muihin verrattuna, mutta toivottavasti kansa ja tuomaristo kiinnittävät huomionsa artistien laululahjoihin, mikä lienee se ykkösasia?

Kyösti Mäkimattila on Seinäjoen Tangokunigaskisan suuri ennakkosuosikki ja todennäköinen voittaja.

Kuitenkin kysyy, mihin Kyösti tätä titteliä tarvitsee. Tietenkin se tekee hyvää ensimmäiselle sooloalbumille, mutta kun musiikki ei paljon muutu ja keikkoja riittää ilmankin. Iskelmäähän se on jatkossakin, soolona tai bändin kanssa. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa  Yölinnun Simo Silmu, Taikakuun Janne Raappana ja Souvareiden Lasse Hoikka.

Kyöstin johtama Varjokuva haki 2000-luvun alussa vauhtia pohjoisesta Ylläs Soikoon-tapahtumasta osallistumalla kaksi kertaa Tanssiyhtyeiden SM-kisaan ja voittamalla molemmilla kerroilla. Varjokuvan ura urkeni ja yhtye pääsi kahdeksi kesäksi TV2:n Kesäillan valssi -ohjelman vakio-orkesteriksi Se tuli huomatuksi ja kiinnitetyksi AXR-levy-yhtiöön, jonka jälkeen hittejä on riittänyt.

Varjokuvan olen kerran nähnyt livenä juuri Ylläs Soikoon-tapahtumassa Kaivohuoneella. Alkuillasta he soittivat perinteistä tanssimusiikkia ja loppuillasta silkkaa rockabillyä.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningas-finaali 13.7. klo 21.00 YLE tv1:ssä ja Varjokuva Ylläs Soikoon-tapahtumassa 18.-20.7.