ANTTI HAASEn Lordi-dokumentti melkein valmis

anttihaaseTulevana keväänä ensi-iltansa  saava Lordi Documentary on kurkistus Lordi-yhtyeen kulissien takaiseen elämään.  Siinä nähdään myös ennennäkemätöntä arkistomateriaalia Lordi-yhtyeen syntyvaiheista ja Mr Lordin lapsuudesta.

Tavoitan, dokumentin ohjaajan Antti Haasen Helsingin lähijunasta, hektisen leikkauspäivän jälkeen.

– Leffaa on leikattu täällä syyskuun alusta alkaen ja leikkaajana mulla on ollut  Mikko Sippola. Leikkausvaihe vetää viimeisiään ja päättyy tämän viikon perjantaina, jonka jälkeen suuntaan Tromssaan. Siellä tehdään äänen jälkityöt plus sävelletty musiikki. Lopuksi vierailen vielä Göteborgissa helmikuun lopulla digitaalisia jälkitöitä ohjaamassa.

Dokumenttia on kuvattu Suomessa ja muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Antti sanoo olevansa erittäin tyytyväinen työn jälkeen. Elokuvasta tulee sellainen kuin pitääkin, tarina Tomi-pojan unelmasta, jonka hän toteutti kulkemalla vaikeuksien kautta voittoon. Euroviisuhuumasta ja senjälkeisestä loppuunpalamisesta ja siitä selviämisestä.

– Uskon, että leffa kiinnostaa koko universumia, niin ihmisiä kuin hirviöitäkin, Anssi lataa, muttei suostu vielä paljastamaan Lordi-dokumentin ensi-ilta-paikkaa sopimusteknisistä syistä.

Aiemmassa Väylän Pyörteen haastattelussa Haase  totesi, että jos hän saisi yksin päättää, se olisi ilman muuta Rovaniemi. Hän ja Mr. Lordi alias Tomi Putaansuu ovat molemmat sieltä kotoisin ja lapsuudenkavereita. Heidän kotitalonsa ovat 300 metrin päässä toisistaan.

Antti Haase on palkittu ja arvostettu ohjaaja. Hän on voittanut  muun muassa Film Australia Documentary Awardin ja Luleå Art Biennialen. Hänen nykyinen  asuinpaikkansa on Tornion Vojakkala.