Älä tyri nyt kertoo myös Jukka Pojan Tornio-angstista

Jukkapoika13Viime perjantaina suositussa Vain Elämää-ohjelmassa oli Jukka Pojan päivä. Blogissaan hän lähettää kiitokset sekä kanssa-artisteille että katsojille palautteesta.

–   Kuten aiemmissakin jaksoissa, monet liikuttuivat. Yhdessä koettu avoimuus ja välittömyys ulottui myös kotikatsomoihin. Biisiversioista tykättiin. Mahtavaa!

– Useammankin katsojan käsitys minusta ihmisenä muuttui myönteisemmäksi. Yksi ohjelman vahvuuksista onkin, että persoonallisuuden eri puolia nousee pintaan ikään kuin itsestään.

Yhdeksi Jukka Poika-päivän biisisuosikiksi on noussut Juha Tapion esittämä versio Älä tyri nyt-kappaleesta.

Jukka Poika paljasti ohjelmassa, että paitsi Pohjanmaan lakeuksilta, laulu on saanut aiheensa teinivuosista pohjoisessa.

– Mikä Torniossa on? Onko se joki, joka tuo kylmää virtausta koko ajan pohjoisesta vai onko se Jäämeren henki, joka sitä pitkin puhaltaa. Tekeekö se ihmisistä jotenkin negatiivisempiä?

– Pieni angstihan kuuluu teini-ikään, mutta mulla se oli aika voimakas. Mulla oli erittäin kumara ryhti, Jukka Poika pohdiskelee ja sanoo  nykyään yrittävänsä välttää astumasta vanhaan negatiivisyyden ansalankaan.