Äänestä JARMO VIRTASEN kirjoittama ja Raj-Raj Bandin esittämä Kesällä Tornioon SUOMIVIISUksi!

JarmoVirtanenJarmo Virtanen muistetaan nuorena miehenä radio-ohjelmistaan ja muun muassa bändinimen Battaglia Nobility keksijänä.

Hän perusti 20-vuotiaana  vuonna 1974 Tornioon myös iltapäivälehden.Kun Kari Mustonen oli pykännyt Oulussa pystyyn Iltaset-nimisen lehden, Torniossa ei oltu pekkaa huonompia, vaan vastaava syntyi rajalle. Nimi oli Rajasilta- Gränsbron. Painosmäärä oli 9300 ja päätoimittajan muistin mukaan se ilmestyi neljä kertaa.

Päivätyönsä Virtanen on tehnyt kuitenkin opettajana. Musiikkipuolella hänen tunnetuin työnsä on vuonna 1980 ensiesityksensä saanut ooppera Joulu Korvatunturilla, jonka levyttivät viittä vuotta myöhemmin Kivirannan koulun ja Suensaaren yläasteen oopperaryhmä, Suzuki-viulistit ja Kivirannan pikkukanteleet. Kymmenen lauluista on myös Lapin lasten laulukirjassa.

Alunperin lastenlaulu on myös Raj-Raj Bandin esittämä Kesällä Tornioon-kappalekkin, vaikka hyvin se iskee aikuiseen makuunkin.

Vuoden 2014 Suomiviisu-äänestyksessä se on jo neljän parhaan joukossa ja voittokaan ei ole mahdottomuus, joten kaikki vaaliuurnille.

Äänestysaika loppuu perjantaina 8.8. klo 13.00: http://yle.fi/radio/radiosuomi/ohjelmat/suomenradio/suomen_radion_suomiviisu-aanestys/7283

https://www.youtube.com/watch?v=hw5pnCILCyk