Archive for elokuu, 2016

MIKA JEFREMOFF komeasti Kuukauden Levy-äänestyksen toinen

by Arto.

MikaJ16Chevrolet BelAir1958a

Olavi Virtaa diggaava Mika Jefremoff ja Chevrolet Bel Air 1958, jonka ratissa myös iskelmäkuningas Ola viihtyi. Auton omistaa Pauli Ruuskanen.

Hyvän vastaanoton saanut Mika Jefremoffin albumi Lemmen tuulet on valittu kaupallisten radioiden toimittajien toimesta Kuukauden Levy-äänestyksen kakkoseksi. Voiton vei toinen Lapin poika Teuvo Oinas 30-vuotisjuhla-albumillaan Suomalainen tango – Kuninkaana 30 vuotta ja kolmanneksi tuli Ilkka Vainion Villi pyhäpoika.

Mikan kolmas pitkäsoitto Lemmen tuulet tuli ulos kesän korvalla ja vireet ovat ovat olleet myötäiset, sillä levy on saanut huomattavasti enemmän huomiota, radiosoittoa ja mediahuomiota, kuin aiemmat.

– Keikkoja on tänä kesänä myös ollut entistä enemmän ja levy on hoitanut senkin puolen. Järjestävät ovat ottaneet yhteyttä , Mika sanoo tyytyväisenä.

Ennakkomaistiaisina albumilta julkaistiin sinkut, rautalankatwist Lemmen tuulet ja lattaripoljentoinen Rosa, jotka ovat nousseet Mikan suosituimmiksi radiobiiseiksi ja pitäneet albumia hyvin esillä. Esimerkiksi Rosa pysyi seitsemän viikkoa Radio Pookin listan ykkösenä ja molemmista on hyviä noteerauksia niin Tätä Suomi Tanssii-listalta kuin tanssi-iskelmää soittavista radioista eri puolilta Suomea.

Mika on ottanut laulajan urallaan taas askeleen eteenpäin. Nuoressa miehessä virtaa riittää, mutta vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja ajasta aikaa olla jo uupelo. Perheen ja laulamisen ohella Jefremoff työskentelee Outokummun jaloterästehtaalla ja hän on myös palkittu maalarimestari. Vuodesta 1992 lähtien hän on koristellut parin sadan ison rekan kyljet ja hän on muun muassa noussut mestariluokkaan eli viiden parhaan joukkoon arvostetussa, skandinaavisessa Nordic Trophy-kisassa Ruotsissa.

Mikan pitkäsoitto Lemmen tuulet on muhkea paketti, joka sisältää 16 laulua, joista jokainen on erilainen. Persoonallisena laulajana hän jatkaa toisen torniolaisen Esko Rahkosen jalanjäljissä. Miehellä on nopeasti kasvava fanikunta niin Suomessa kuin Ruotsissakin, joka vaatii ja ostaa musiikkia, joten miksei hän levyttäisi.

– Olen suunnitellut seuraavaksi viiden kappaleen levyä, mutta ensi vuonna uskon, että saadaan Pauli Ruuskasen kanssa myös Olavi Virta-albumi ulos. Purkissa on jo parikymmentä kappaletta, Jefremoff kertoo.

Olavi Virta on ollut aina Mikan ykkössuosikki. Jokaiselta hänen albumiltaan löytyy Virtaa ja niin Lemmen tuuliltakin, nimittäin tango Romanesca. Taakseen Mika on saanut  klassikkolauluun hienon soittajakaartin; Jari Puhakka, Miri Miettinen, Jari Nieminen, Tatu Kantomaa ja Pauli Ruuskanen ja hulppea on Jefremoffin tulkintakin.

Allekirjoittaneelle Mikan levyttämistä kappaleista Romanesca on ehdoton suosikki. Rento ja sieluunkäyvä tulkinta! Napakymppi!

Mika Jefremoff keikalla: 20.8. Laren Baari, Arpela, 27.8. Suukosken Keidas, Tervola, 3.9. Iin Wanhan Haminan markkinat & 17.9. Viihderavintola Albert, Oulu.

Lapin musiikkifestivaalien suurimmat: SIMEROCK, YÖTTÖMÄT YÖT ja SATAMA OPEN AIR

by Arto.

Simerock16b

Cheek ja suurin ja mahtavin Simerock (kuva: VeePee SALMI)

Pohjoisessakin festivaalikesä alkaa olla jo ehtoopuolella. Inarissa vielä Jänkhällä jytisee ja Ijahis Idjassa soi paras saamelaismusiikki. Sen jälkeen on Venetsialaisten aika ja syksy voi tulla.

Viime viikonlopun sateessa juhlittiin Simerock Rovaniemellä. Se oli ennakkoon loppuunmyyty eli yleisöä 25 000. Ylitorniolla taas järjestettiin ensi kertaa Jari Sillanpään tähdittämänä  Aavafästit, johon myytiin 859 lippua.

 -Se on aivan mahtava tulos ilmaan nähden, toteaa Aavafästien kordinaattori Katja Tuukkanen  ja esittää kunnalle ja yrittäjille toiveen, että tapahtuma saisi jatkoa myös ensi kesänä. Hän arvelee, että hyvällä säällä olisi varmasti päästy pariin tuhanteen kävijään.

Lapin kesään kuului kaikkiaan yli kaksikymmentä isompaa ja pienempää musikkifestivaalia. Kesätanssit ja -teatterit toivat tietysti oman lisävärinsä pohjoiseen musiikkisuveen ja kaikkia niitä tarvitaan.

Isot olivat isoja kuten aiempinakin vuosina ja pystyivät kasvattamaan kävijämääriään. Suurin ja mahtavin oli  Simerock, selvä Lapin musiikkitapahtumien ykkönen 25 000 kävijällään. Katto on saavutettu eli etsinnässä  lienee jo uusi festivaalipaikka? Kemijärven Yöttömät Yöt-festivaali  ilmoitti yleisömääräksi 16 000 ja Kemin Satama Open Air 11 000, joka myös siirtyy pois nykyisestä paikastaan Ruutinpuistosta kerrostalorakentamisen tieltä.

Sen jälkeen tulevat Rovaniemellä järjestetyt  RolloPop ja IskelmäKesäRovaniemi, joiden epävirallinen yleisömäärä liikkuu 6000-8000 paikkeilla.

Kaikki edellä mainitut satsaavat suomalaisiin huippuartisteihin, mutta niin tekee Pyhätunturin Pyhä Unpluggedkin, mutta sen kasvulle rajoitteensa asettaa luonto. Tänä vuonnakin suurin osa konserteista oli loppuunmyytyjä. Ainoa mahdollisuus on kasvattaa kävijöiden määrää päiviä lisäämällä, mutta totuus on, että Pyhä Unpluggedin  pienuus tekee siitä kauniin.

Näitä tämän kesän Pyhä Unpluggedin kokoisia, hiukan pienempiä,festivaaleja olivat myös Kalottjazz & Blues, Lapin Kullan Kimallus ja Ylläs Soikoon.

Syytä on mainita myös Easy Living In Kemi. Paljon musiikkia ja muutakin sisältävän tapahtumaviikon viralliseksi kävijämäärääksi on ilmoitettu 20 000.

Kommentti: ERIC CLAPTON Tornionjoella ?

by Arto.

EricClaptonLohi ” Eric Clapton oli heittämässä perhoa Night Hawk (14) ja antoi  sen lipua veden poikki. Ensimmäisillä heitoilla mukava lohi osoitti perhoon kiinnostusta, mutta tyytyi vain pörräämään sen ympärillä ja pärskäyttämään. Sitten hän laski kahteenkymmeneen ja heitti uudestaan ja nyt tarttui koukkuun, ja jokainen tiesi, ettei kyseessä ollut tavallinen lohi.

Alussa lohi käyttäytyi ihan rauhallisesti, mutta kun se huomasi, että jotain outoa oli tapahtumassa, kala alkoi viedä Claptonin ja oppaan venettä jokea alas. Kilometrin ja kahden ja puolen tunnin väsyttämisen jälkeen, lohi saatiin vihdoin rannalle.

Clapton ehti poseerata ylpeänä lohen kanssa muutaman minuutin, ennen kuin se päästettiin vapauteen.

Kala painoi yli 12 kiloa ja oli 108cm pitkä. Se oli suurin lohi, mitä Islannissa sijaitsevasta Vatnsdalsájoesta on tänä vuonna saatu. ”

Tämä kaikkihan olisi voinut tapahtua viikko sitten rocklegenda Eric Claptonille Tornionjoella. Hän olisi voinut vielä nauttia saaliistaan vaikka iltanuotiolla. Kaiken lomassa juhlan kunniaksi hän olisi voinut rimpauttaa, jonkun Landolalla  Leylan tai heittää hyvässä lykyssä jopa oikean keikan!

ArchiekommenttiTunnetusti näissä supertähdissäkin on kovia kalamiehiä. Toinen brittiläinen kitaralegenda Peter Green on käynytkin Suomessa kalassa veljensä Joen kanssa ja kiinnostusta Tornionjoen lohta kohtaan on.  Tony Joe White, jonka biisejä ovat mm. Elvis ja Tina Turner levyttäneet, innostui heti, kun haastattelun lomassa Tornionjoen lohesta hänelle mainitsin.

Miettii vain markkinoiko kukaan pohjoista kalamatkailua ulkomaille, kun Slowhandkin vei virvelinsä Islantiin?

Videoita: SONATA ARCTICA, JARI SILLANPÄÄ ja JOONAS WIDENIUS

by Arto.

Sonata Arctica_2014

Sonata Arctica, joka veti viikko sitten loppuunmyydyt keikat, sekä Pyhä Unpluggedissa, että Satama Open Airissä Kemissä julkaisee yhdeksännen albuminsa  The Ninth Hour  7. lokakuuta. Esimakua tulevasta saatiin tänään julkaistulla singlellä Closer to an animal.

Jari Sillanpää on tänään ollut vahvasti iltapäivälehtien lööpeissä eilen julkaistun avoimen Paljaana-omaelämänkertakirjan tiimoilta. JariSSuurempaaEilen häneltä ilmestyi myös uusi sinkku Suurempaa, jota voi kuunnella Spotifyissa: https://open.spotify.com/album/2dQnMc9G7rOedeNFyBR9xf

– Se on iso biisi! Se on jatko-osa Sinä ansaitset kultaa -biisille. Se on ihana, James Bond -henkinen kappale, Jari kuvaili kappaletta Nelosen-nettisivulla, jossa puffattiin 25.9. alkavaa Talent Suomi-viihdeshowta, jossa Jari on tähtituomarina Sami Hedbergin ja Sara Forsbergin kanssa.

Suurempaa-laulun Sillanpää esitti jo eilen illalla Men In Blackin kanssa Tykkimäessä ja varmasti myös huomenna, lauantaina 13.8. klo 21.00 Aavafästeillä, Ylitorniolla.

Suomen parhaisiin flamencokitaristeihin kuuluva, torniolaissyntyinen Joonas Widenius julkaisee trionsa kanssa uuden albumin Arktik Traktor Konspirazy 16.9, jolla erikoisvieraina ovat Iiro Rantala & Ilkka Heinonen.

Levy ilmestyy legendaarisella tamperelaisella Rockadillo-merkillä, jolle ovat levyttäneet muun muassa Pekka Pohjola, Kimmo Pohjonen, Wimme ja Piirpauke.

Albumin julkaisukiertue Suomen osalta on loka-marraskuun vaihteessa. Tässä maistiainen Fangal tulevalta pitkäsoitolta.

 

KINO YLLÄS esittää myös dokumentteja Lapista

by Arto.

Kuun metsan Kaisa

Kaisa

Syksyn elokuvatapaus Kino Ylläs (1.-4.9.) lähenee. Ohjelmaan varmistuu uusia elokuvia harva se päivä ja pitkän elokuvan lisäksi mukana on taas  Lappiin liittyviä dokumenttifilmejä.

Sodankylän elokuvajuhlilla katsojien suosikiksi nousi Katja Gauriloffin Kuun metsän Kaisa, joka nähdään luontokeskus Kellokkaan valkokankaalla lauantaina 3.9. klo 17.

Elokuva kertoo ohjaajan äidinäidinäidin Kaisa Gauriloffin (1884–1980) ja sveitsiläiskirjailija Robert Crottet’in  ystävyydestä. Kaisa oli hyvä kertoja ja opas kolttakulttuuriin, jota Crottet dokumentoi vuosikymmenten ajan, sekä kirjallisesti että filmille. Elokuvassa yhdistetään Robertin vanhaa arkistomateriaalia, eletään arjen elämää, läpikäydään sotaa ja uppoudutaan tarinoiden maailmaan.

Kuun metsän Kaisa on myös kunnianosoitus, kertomus kolttasaamelaisten historiasta, katoavasta kansasta, sillä kieltä puhuvia on enää kolmesataa.

Aivan toisenlaiseen maailmaan vie kanadalaisohjaaja Christy Garlandin Cheer Up, jossa seurataan rovaniemeläisiä  cheerleadereitä. Elokuvan esitys on Kellokkaassa sunnuntaina 4.9. klo 12.00.

– Kun tapasin heidät ensimmäisen kerran, he näyttivät vakavasti sanoen surumielisimmiltä cheerleaderseiltä, jotka olin koskaan nähnyt. Halusin tehdä heistä kuitenkin Ingmar Bergman-tyylisen elokuvan teineille, kertoo ohjaaja pilke silmäkulmassa.

Vaikka Arctic Circle Spirit Ice Queens-joukkueelle elämä ei hymyile, eikä se vastaa mielikuvaa iloisista, huiskua heiluttavista cheerleaderseistä, elokuva osoittaa, että elämä voi siitä huolimatta olla kivaa ja yhdessä tekemisestä ja olemisesta voi saada paljon tärkeämpääkin sisältöä elämään.  Cheerleader ehkä Suomen huonoimmassa kilpajoukkueessa, mutta kaikki eivät ole luotuja voittamaan.

Elokuvan päärooleissa nähdään rovaniemeläiset Aino Selin, Patricia Fisk ja Miia Norvapalo, joiden elämää seurattiin kolmen vuoden ajan.

Cheer Up-elokuvaa on esitetty jo ulkomaisilla festivaaleilla Torontossa, Edinburghissa ja Berliinissä. Suomen ensi-iltaa on suunniteltu Rovaniemelle, mutta Kino Ylläs-tapahtumassa hienon dokumentin näkeminen on ainakin varmaa.

Lappilaisdokumenttien lisäksi on syytä muistaa myös Kino Ylläksen  juontajan Ari Matikaisen ohjaama Sota ja Mielenrauha, joka nähdään lauantaina, 3.9. klo 14.00, niin ikään Kellokkaassa. Elokuva tutkii Suomen sotien jättämiä haavoja. Kuinka monta sukupolvea niiden parantamiseen tarvitaan? Peloista ja traumoista ei sopinut puhua heti sotien jälkeen, eikä oikein myöhemminkään. Elokuva koostuu rintaman ja kodin välillä lähetetyistä kirjeistä sekä päiväkirjamerkinnöistä.

Kino Ylläs-tapahtuman ohjelman täydentymistä voi seurata parhaiten facebookissa, jonne pääset ylläolevaa isoa mainosbanneria klikkaamalla!

Kuka muistaa PERTTI SALOVAARAN?

by Arto.

SalovaaraRadiomafian Salovaara Showssa! aikanaan menestykseen noussut Pertti Salovaara esiintyy Tornion Torandan Venetsialaisissa lauantaina 27.8. Tämä on hänelle comeback-keikka pohjoiseen, sillä mies on noussut lavalle Etelä-Suomessa useinkin, mutta näillä leveyksillä edellisestä vierailusta on jo parisenkymmentä vuotta.

Pertti Salovaara etsintäkuuluttaa Salovaara Shown! aikaisia fanejaan Pohjois-Suomesta.

Salovaara Showta kuultiin Radiomafiassa 90-luvulla ja se rikkoi silloin ennätyksiä kuuntelijaluvuissa. Parhaimmillaan yli 40% kaikista radion kuuntelijoista kuunteli Pertti Salovaaraa.

Puhelinsoitot olivat ohjelman suola ja hänellä oli lukuisia ns. vakiosoittajia ja muita faneja.

– Pertin ajatus Tornion keikan suhteen oli heti, että hän haluaisi tavata fanejaan Torandan Venetsialaisten yhteydessä. Niinpä järjestimme etsintäkuulutuksen ja toivomme, että mahdollisimman moni pääsee paikalle, sanoo tapahtumaa tuottava Lauri Salovaara.

Torandan Venetsialaiset järjestetään elokuun viimeisenä lauantaina. Klo 10-16 välillä tapahtuma-alueelle on vapaa pääsy ja siellä on muun muassa pomppulinna, ilmapallotaikuri, peräkonttikirppis, kesähiihdon MM-kisat, vesikrossinäytös, flyboardnäytös ja paljon muuta koko perheen ohjelmaa. Iltatapahtumassa esiintyvät päälavalla Pertti Salovaaran lisäksi Reckless Love,  Teleks, Jorma Kääriäinen ja ruotsalainen vuoden 2011 Idol-voittaja Amanda Fondell .

Torandan Venetsialaisten (klo 18-02) liput ovat myynnissä Tornion ja Kemin Prismoissa hintaan 20€ (S-Etukortilla 18€) sekä osoitteessa https://www.seamchip.fi/toranda.

 

Tässä ja nyt: KIME KLEMETTINEN, kesällä loppuunmyytyjä keikkoja Siltsun kanssa, talvella levyntekoa omassa studiossa Kemissä

by Arto.

KimeStadion

Kime ja Helsingin olympiastadion 2015

kime2

Kimmo ”Kime” Klemettinen

TassaNytMen In Black-yhtyeen laulaja-kitaristi ja omaa Greatsounds-studiota pyörittävä kemiläismuusikko  Kimmo ”Kime” Klemettinen ei osannut hulluimmissa unelmissakaan aavistaa, kun soitti ensimmäistä keikkaansa Simon Palohovissa sadalle nuorelle, että 35 vuotta myöhemmin hän laulaisi 40 000  ihmiselle Helsingin olympiastadionilla.

Näin tapahtui vuosi sitten Jari Sillanpään 50-vuotisjuhlakonsertissa, jossa Kime ja Men In Black sai vetää tunnin setin, kun isommat starat saivat tyytyä yhteen biisiin.

Kimestä tiedetään vähän. Väylän Pyörre päätti ottaa selvää, mikä on miehiään tämä lahjakas musiikin moniottelija ja pani hänet piinapenkkiin ja  kertomaan itsestään.

Kime, minkälaisessa ympäristössä vartuit ja harrastettiinko kotona musiikkia?

– Kasvoin Kemin Kuivanuorossa ja meillä musiikki soi lähes joka päivä. Kotona isä soitteli hanuria ja mandoliinia. Meillä soi myös aina joko radio, levyt tai kasetit. Itse kuulemma istuin aina lapsena radion ääressä ja lauloin kaikki kappaleet mukana.  Sittemmin velipoika hommasi kotiin ensimmäisen kitaran ja siitä sain  kipinän kitaransoittoon ja myöhemmin bändihommiin. Toinen veljistäni taas harrastaa innokkaasti haitarinsoittoa, mutta kukaan muu läheisistäni ei soita ammatikseen.

Kerroppa bändihistoriastasi ja ajasta ennen, sinua nykyisin työllistävää, Men In Black-yhtyettä?

-Ensimmäisiä autotallibändiviritykset syntyivät  Pajusaaren koulun ala-asteen kuudennella luokalla, mutta ylä-asteelle alettiin olla jo enemmän tosissaan ja kasattiin bändi nimeltään Breakdown. Sen kanssa vedin ensimmäisen bändikeikkani Simon Viantien Palohovissa. Päivämääränkin muistan 26.9.1980.

Lauloin ja soitin kitaraa ja esitettiin omia biisejä, jotain Juicea sekä silloin muodissa olevaa punkkia. Yhtye toimi kuutisen vuotta ja teki aika paljon keikkaa Kemi-Tornio alueella. Breakdownissa alkoi myös yhteistyö Kari ”Haltsu” Hautalammen kanssa, jonka kanssa ollaan tehty tähän päivään mennessä satoja keikkoja  eri kokoonpanoissa. Muut jäsenet olivat Heikki Hämäläinen, Esa Hänninen ja Alvi Simonen.

KimeSalibandiUmppari2003

Salibändi

-Toinen tärkeä yhtyeprojekti oli Salibändi. Tai oikeastaan se ei ole koskaan virallisesti hajonnut, mutta kaikilla konkareilla vain on ollut muita kiireitä.

Yhtye soitti melkein pelkästään omia biisejä. Biisintekijöinä olivat Erkki Huru sekä minä. Yksi pitkäsoitto, Ensimmäinen Erä, tehtiin vuonna 2000. Levy sai jonkin verran radiosoittoa, eniten sen avausraita Huomenta kaupunkini. Minun ja Erkin lisäksi bassoa soitti Heikki Vähänen ja rumpuja Esa Heikkinen.

Lisäksi täytyy mainita maineikas tanssiorkesteri Seilarit, jossa olin mukana basisti-laulajana kymmenen vuotta. Tehtiin keikkaa melkein joka viikonloppu ja Heidi Kyröäkin säestettiin muutama vuosi.Yhtye toimii edelleenkin ja joskus käyn tuuraamassa, jos on tarvetta. Myös Tribute to Carlos Santana -bändissä olin laulava basisti, joten monentyylistä musaa tuli kyllä soitettua heti bändikuvioiden alettua.

KimeMIB

Men In Black

Miten Men In Black tuli kuvioihin, et ollut kuitenkaan perustamassa bändiä?

-Men In Black on kahden veljesparin Kari ja Pasi Hautalammen ja Juhani ja Jani-Petteri Häggin perustama bändi. Se sai alkunsa eräästä teatteri-produktiosta. Sittemmin kaverit pyysivät minua mukaan tekemään keikkaa heidän kanssaan ja siitä lähtien olen ollut mukana bändissä aina kun on tarvetta laulavalle kitaristille tai isommalle säestysbändille tai jos tarvii soittaa omia settejä ennen säestettävää artistia. MIB säestää monesti artisteja myös neljästään.

Teittekö paljon keikkaa,  sinä laulajana, ennen kuin pääsitte säestämään etelän nimekkäitä artisteja?

– Kyllähän me aika paljon tehtiin kaikenlaista bile-, tanssi- ja hääkeikkaa ja tehdään vielä nykyäänkin silloin kun ei ole muuta artisti-säestys keikkaa. Talvikuukaudet ovat bändillä aika hiljaiseloa.

Eniten keikkaa teette Jari Sillanpään kanssa, miten  yhteistyönne alkoi?

-Jari oli samalla keikalla, kun Men In Black säesti Pentti Hietasta ja oli ilmeisesti pitänyt kuulemastaan. Häneltä tuli puhelinsoitto Häggin Juhanille ja Jari oli kysynyt Junnulta olisimmeko mahdollisesti kiinnostuneita alkamaan hänen taustabändikseen kesäisin. Siitä se sitten lähti.

Millainen Jari on työnantajana? Oletteko sopineet, kuinka pitkään teette yhteistyötä?

-Jari on leppoisa työnantaja. Jari luottaa meihin ja me Jariin. Homma toimii lavalla hienosti ja aina on hauskaa. Kymmenen vuotta Jarin kanssa ja satoja keikkoja on tuonut varmuutta ja rennon fiiliksen lavalle. Mitään pidempää sopimusta ei olla Jarin kanssa tehty, vaan aina mennään kesä kerrallaan.

KimeJariSatuEliseJaakkola

Kime ja Siltsu (kuva: Elise Jaakkola)

Kun on katsonut Jarin ja Men In Blackin  keikkakuvia tältä kesältä, yleisöä on ollut valtavasti?

-Yleisömäärä on kieltämättä kasvanut viime vuosina ja on selvästi ollut trendinä se, että yleisöön on tullut kaikenikäistä kuulijaa. Toki aiempinakin vuosina yleisöä on riittänyt yllin kyllin.  Melkein aina keikkapaikat ovat ääriään myöten täynnä, joka on bändinkin kannalta aivan mahtavaa. Suurimmaksi osaksi keikkapaikat ovat nykyään  festareita tai isoja tanssilavoja.

Ensi lauantaina olette Siltsun kanssa Ylitornion Aavafästeillä  ja viikko siitä Suukosken Keitaalla Tervolassa. Joko kesän paras keikka on tehty ja millainen se on?

-Mun mielestä paras keikka on silloin kun vedetään ensin vauhdikas oma setti siihen kärkeen ja sitten samoilla lämmöillä mahtava Siltsu-show siihen päälle. Monta hienoa keikkaa on jo takana tänäkin kesänä ja vaikea niitä on laittaa paremmuusjärjestykseen ja kesäähän on vielä jäljellä.

Keväällä julkaisit sinkun Kivinen sydän, jonka kynäilit Kari Kuijalan kanssa. Miten sooloura jaksaa, aiotko satsata siihen?

-Katsotaan, mitä tapahtuu. Albumi on tarkoitus julkaista ensi keväänä ja seuraava sinkku Kime-nimellä  Ei voi tietää tulee ulos tässä kuussa. Se on minun sävellys ja sovitus. Sanat on tehnyt Eija Hinkkala. Häneen tutustuin, kun suoritin lauluntekijätutkintoa Pop & Jazz konservatorio Lappiassa. Eija on tehnyt tekstejä muun muassa Siltsulle ja Katri Helenalle.

Greatsounds-studio. Miten se sai alkunsa?

-Mun äänityöskentely -historia alkoi rakentumaan 80-luvulla, kun ääniteltiin ensimmäisen bändin demoja c-kasetille. Sittemin kun sain ensimmäisen Commodore 64:n, niin kiinnostuin midistä ja mitä kaikkea sen ja syntikan kanssa voi tehdä. Sen jälkeen ostin Atari ST -tietokoneen sekä neliraita Tascam -nauhurin, jonka synkkasin tietokoneen kanssa ja vóila, ensimmäinen ”studio” oli kasassa. Tein tuolla setupilla demoja ja radiomainos -musaa. Sittemmin siirryin PC -aikaan ja kasasin omat tietokoneeni itse, jotta sain koneisiini haluamani komponentit.

KimmoKlemettinen

Kime Greatsounds-studiolla

Tuo studiotouhu on siitä mielenkiintoista, että siinä aina oppii jotain uutta ja koskaan ei voi sanoa olevansa tässä ammatissa täysin valmis. Ala myös kehittyy koko ajan valtavalla vauhdilla ja ajantasalla pitää yrittää pysyä ajan hermolla.

 Studiotyöt ja keikat, siitäkö leipä lähtee?

-Kesäkuukaudet menee pääosin keikoilla ja talvella keikkoja on vähemmän ja silloin keskityn studion pyörittämiseen. Tosin tänä vuonna Men In Black tekee Siltsun kanssa toisenkin keikkarundin syksyllä. Aloitetaan syyskuun lopulla ja päätetään joulukuun 11. päivä.

Minulla on ollut oma firma vuodesta 1992. Tein pitkään erilaisia studiotöitä pienessä tilassa ja toimin sivutoimisena yrittäjänä vuoteen 2011, jolloin siirryin kokoaikaiseksi yrittäjäksi ja  jätin päivätyön postissa. Samalla muutin isompiin tiloihin ja rakensin sinne oikean studion tarkkaamoineen. Näissä nykyisissä tiloissa äänittäminen bändien kanssa on huomattavasti helpompaa, ja jälki on sitäkin kautta parantunut paljon. Teen myös yksin taustoja levyille eri artisteille. Soitan tai ohjelmoin monesti itse kaikki instrumentit. Olen tehnyt myös jonkin verran vuosien varrella musiikkia ja spiikkejä radio- ja tv-mainoksiin.

Studion ovi on käynyt ilmeisen vilkkaasti, mutta keiden levytysessioista on jäänyt erityisen hyvät fiilikset?

– Onhan noissa bändeissä ja artisteissa monia hyviä tyyppejä, mutta levyttäjistä päällimmäisenä nousevat mieleen Arja Havakka ja  hänen hauskat keikkatarinat, sekä Sunnarin Miran räjähtävä nauru!

KimeKakkoKurkela

Tony Kakko, Johanna Kurkela ja Kime levynteossa

Mukavia muistoja on paljon muistakin. Tony Kakko toi Kurkelan Johannan mun studiolle, kun piti äänittää hänenn lauluosuudet Sonata Arctican The Days Of Grays -albumille.  Oli hienoa tehdä heidän kanssaan töitä.

Jope Ruonansuun  kanssa on aina kiva tehä töitä. Ollaan tehty keikkaa ja olen äänittänyt Jopen Vara Mara-albumia joskus 90-luvulla. Kas kummaa Meänlandin Sole mikhään -biisin äänitysten aikaan Jopella sattui olemaan Kemissä keikka. Mulla tuli idea, että tähän biisiin sopisi Jopen imitointi kuin nyrkki silmään. Niinpä pyysin häntä käymään studiolla ja hän innostui heti biisin kuultuaan, ja samantien äänitettiin Jopen osuudet. Meänlandin tyypit oli tietty tapauksesta aivan innoissaan.

Muutama vuosi sitten sain puhelinsoiton Ruotsin 60-luvun Svensktoppenkuningas Carl Erik Thörniltä. Hänen toiveena oli, että tekisin hänen vaimolleen Adorenalle levyn. Hänellä oli omia biisejä ja demot oli laulettu c-kasetille ilman mitään säestystä. Melko työlään projektin lopuksi, saatiin kuin saatiinkin levy valmiiksi. Sittemmin myös itse Carl Erik halusi tehdä oman sinkkunsa minun studiolla. Hyviä hommia.

Kuuntelet varmasti paljon musiikkia, mikä on viimeksi kolahtanut ja miksi?

-Itse asiassa en paljoa ehdi ja enkä jaksa kuunnella vapaa-ajalla musaa. Hiljaisuus on välillä mukavaa. Viimeksi kuuntelin Lara Fabianin livelevyä, ja olihan se aivan upea.

Mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkialbumi?

-Deep Purple: Burn!

Mikä oli elämäsi ensimmäinen albumi, jonka ostit?

-En nyt muista tarkkaan, mutta ensimmäinen levy jonka ihan uutena lähdin Kemin Musiikista ostamalla ostamaan oli Michael Jacksonin Thriller.

Kuka muusikko olisit halunnut olla (itseä ei oteta lukuun)?

-Tämänhetkisistä huipuista tuli mieleen Bruno Mars. Kova biisintekijä, esiintyjä sekä muusikko.

Mikä on sinun lauantai-illan tunnelmannostatuslevy?

-En nyt yhtä levyä nimeä, mutta biisi voisi olla vaikka Queenin Bohemian Rhapsody

Mikä on sinulle mieleinen sunnuntailevy kirkonmenojen aikaan?

-Michael Bublé livenä DVD:ltä kelpaa.